kiekko

Tänä vuonna toivotaan kunnon talvea. Ai miksi? Noh, vaikka suomalaisen jääkiekon tulevaisuuden vuoksi. Viime talvi oli kaiken kaikkiaan niin surkea, että ulkojääkelit ja Lahden alueen ulkojäät olivat kaikkea muuta kuin kunnossa. Sääli sinänsä, sillä ulkojäillä luodaan perinteisesti pohjat tulevien pelimiesten perustaidoille. Joukkueharjoitukset omalta osaltaan ovat tietysti nekin tärkeitä, mutta mikään ei silti korvaa omatoimisen pelailun merkitystä juniorin kehitykselle.

Juniorina ulkojäillä vietetyt tunnit ja pelit kavereitten kanssa ovat lähes niitä parhaimpia muistoja junnuajoilta. Samalla mukava harrastus ja leikki kehitti jokaisen pelaajan perustaitoja. Mikään ei korvaa sitä tunnelmaa, kun ensimmäiset luistimenpiirrot iskeytyvät juuri jäädytetylle ulkojäälle kirpeänä pakkaspäivänä! 

Paljon ulkojäillä aikaansa junnuna viettäneitä pelaajia on helppo nimetä ihan vaan ominaisuuksien perusteella. Perustaitoja kuten laukomista, syöttämistä tai luistelua, kun ei punttisalilta saa hankittua. Esimerkiksi Marko Jantusesta tuskin olisi tullut teknisesti niin loistavaa luistelijaa, jos Riihelän ulkojää ei olisi ollut pikkumiehen toinen koti. Tai olisiko Tuomas Santavuorella läheskään yhtä näppäärää mailankäsittelyä tai poikkeuksellista “potkulauta-tekniikkaa” ilman Kerin ulkojäitä. Ei taatusti.

Ulkojäiden lisäksi kovimmat koitokset käytiin lähialueen poikien kesken pihapeleissä. Sama porukka tahkosi pelejä läpi kesät ja talvet aina vanhempien sisäänkutsuun saakka. Joulupukin kirjeessä toivottiin poikkeuksetta uusia pihapatjoja tai kilpihanskaa maalivahdille. Maskiin vedettiin viikoittain uudet maalarinteipit päälle, jotta saatiin maalattua se uusin ja hienoin maskimaalaus. Lisäksi kaikki kotoisen SM-Liigan maalit nauhoitettiin urheilu- ja tulosruuduista, joita sitten kelailtiin ja ihailtiin VHS-nauhan kulumiseen saakka. Myös NHL-weekly oli tulikuumaa tavaraa. Meille pikkunassikoille pihapelit ja ulkojäät antoivat loistavan mahdollisuuden toteuttaa haaveita pienoiskoossa.

Valitettavasti nykyisin konsolipelit ja muut houkutukset tarjoavat monelle lyömättömän vaihtoehdon ulkona liikkumisen sijasta. Silti niitäkin vielä löytyy, joille illan pihapelin lopputulos on sillä hetkellä tärkein asia maailmassa. Ei liene sattumaa, että näistä nassikoista kasvaa myöhemmin uusia Jantusia ja Santavuoria.

Jussi Saarinen 

Pelaaja joutuu jäähylle välillä ansioidensa takia, välillä ansioittaan. Erityisesti ns. tyhmät jäähyt ovat kuitenkin  niitä, jotka korpeavat jäähylle joutunutta pelaajaa eniten. Ne joiden välttämistä valmentajat ovat erityisesti ottelun alla teroittaneet. Tässä herkässä mielentilassa jäähyaitioon luisteleva pelaaja on otollista riistaa katsomosta kuuluville ivahuudoille. Ja niitähän riittää.

Osa pelaajista on immuuneja ivahuudoille, mutta osalla kiehuu velli hellalle ennen kuin takamus tapaa jäähypenkin puisen pinnan. Jäähyaition takana olevasta katsomonosasta kuuluvat huudot ovat viimeinen kipinä räjähdysherkkään tilanteeseen. Toisinaan pelaajan vimma purkautuu hiljaisena jupinana, toisinaan tuomaristo sätitään pleksin takaa voimasanojen säestämällä liturgialla. Pelaaja menettää totaalisesti kontrollinsa kuitenkin vain silloin, kun hän alkaa käydä kilpalaulantaa häntä sättivän yleisön kanssa.

Roihun voi sytyttää hyvin viattomalla, mutta sopivan ivallisella nuotilla huudettu osuva kommentti. Aina sama mies- huuto toimii Lahdessa usein ”keskustelun” avaajana. Kauden avausottelussa Bluesin järkälemäinen hyökkääjä menetti tulistuessaan hermonsa melko totaalisesti ja antoi takanaan istuvan katsomon kuulla kunniansa. Myös äreän näköisenä jäähylle saapunut Ässien Marko Kivenmäki avasi sanaisen arkkunsa yhden lauseen verran, mutta malttoi sitten mielensä ja onnistui hillitsemään itsensä. Juuri tähän sanailuun  huutelijat haluavat pelaajan haastaan. Sanasota suistaa pelaajan raiteiltaan ja keskittyminen itse peliin unohtuu hetkeksi. Erävoitto yleisölle.

Kautta aikain terävimmän kommentin takaisin  yleisöön päin on sivaltanut Jan Caloun. Tšekkihyökkääjän huuto: You are here , your wife is home and somebody is with her between your sheets sammutti sillä kertaa huutelun. Erävoitto jäähypenkin kuluttajille. Yleensä katsomo kuitenkin vetää pidemmän korren saadessaan pelaajan pasmat sekaisin. Niistä nasevimmista huudoista vastaa muuten yleensä aina se sama mies.

Sääntöjen mukaan toimitsijat, kuuluttaja mukaan lukien, eivät saa aloittaa keskustelua rangaistun pelaajan kanssa. Asia muuttuu, jos pelaaja avaa keskustelun, kysyy jotain tms. Usein tutut pelaajat aloittavat jutustelun kanssani jäähyn aikana, joskus myös tuntemattomat. Ässien nuori tulevaisuuden tähti Sakari Salminen aloitti viime viikolla keskustelun tokaisemalla: Nyt nauhat oikein kireelle, niin kohta kyllä kulkee. Vannotin Salmista siinä jäähyn lopulla viemään terveiset Uusitalon Villelle. Menivät kaiketi perille sillä Uden vastaus tuli muutamaa minuuttia myöhemmin kesken pelitilanteen. Ässät löi pitkän Pelicans päätyyn ja laskin katseeni hetkeksi edessä oleviin papereihin. Uusitalo porhalsi samalla sekunnilla toimitsija-aition ohitse iskien voimakkaasti mailalla edessäni olevaa pleksiä. Nostin hölmistyneenä ja säikähtäneenä katseeni ylös havaitakseni Uden leveän virnistyksen lasin toisella puolella. – Ili , nyt hereillä siellä – huuto räjäytti toimitsija-aition nauruun. Erävoitto Udelle, vai oliko sittenkään ? Kuinka paljon ylimääräistä energiaa ja etukäteissuunnittelua temppu vaati Udelta ? Ainakin pelaajan keskittyminen kesken pelitilanteen kohdistui hetken aikaa pieneen kivaan jäynään, joka kylläkin onnistui täydellisesti. Veiköhän erävoiton sittenkin alkuperäisten terveisten lähettäjä ?

Ili Varmavuo

On se kumma miten nämä ikäasiat nousevat esille jääkiekon parissa. Pelicansin kuuluisia seiskaykkösiä pidetään nyt yhtäkkiä muualla ikäloppuina ja riskinä joukkueelle, kun samaan aikaan pohditaan sitä saako vuotta vanhempi Teemu Selänne sopimuksen Anaheimiin.

Kai on niin, että Raipen lopetettua pitää etsiä seurattavia ikämiehiä muualta. Mietin vaan sitä, että onko iällä periaatteessa mitään merkitystä urheilijalle? On tietysti, kun sitä tulee riittävästi, mutta niin kauan kuin pelaaja pysyy nuorempien joukkuekavereidensa mukana, tai jopa on heitä parempi, on aivan sama mikä syntymävuosi on.

Ennemminkin olisin tyytyväinen, kun suomalaisessa jääkiekkoilussa on mahdollisuus jatkaa vielä kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Nimittäin kaikissa palloilulajeissa tilanne ei tilanne ole sama. Tehdään nyt pieni hyppy jäältä parketille. Koripalloilija Hanno Möttölä ripusti koripallotossut naulaan 32-vuotiaana. Ymmärrän Möttölän päätöksen, kun paikat hajosivat usean kerran ja muutenkin itsekriittinen urheilija halusi lopettaa vielä kun oli huipulla. Mutta silti varmasti monen koripalloa seuraavan mielessä kytee ajatus: Möttölähän on pelaaja parhaassa iässään.

Hattua nostan Möttölälle siitä, että hän ei jäänyt rahastamaan. Muutama vuosi missä tahansa Euroopan liigassa olisi turvannut tulevaisuutta, josta tosin koripalloilijan ei varmasti nytkään tarvitse huolta kantaa.

Lahdessa ja suomalaisessa jääkiekkoilussa pitäisi olla tyytyväisiä, kun kokeneet pelaajat jaksavat vielä heilua. Ja kukas se Pelicansin pistepörssin kärjessä onkaan? Niin, Marko Jantunen, joka tikkaa vuosi toisensa jälkeen uransa parhaita testituloksia. Ja peliäly ei ainakaan vuosien myötä vähene.

Annetaan siis vanhojen kukkienkin kukkia.

Esa Rauhanlaakso

Pelirytmi kiihtyy ja alkuhuuman antama energia alkaa olla takana päin. Pelaajalle on haaste saada jatkossa ladattua itsensä jokaiseen peliin kuin se olisi kauden tärkein. Syksyllä pelirytmi on tiukimmillaan ja päivät lyhyempiä. Tästä johtuen energia pelaamiseen on huomattavasti hankalampi kaivaa esiin kuin aurinkoisena kevätpäivänä playoffien ollessa ovella. Vai kumpi tuntuu houkuttelevammalta: alkulämpölenkki pimeässä loskassa marraskuun iltana vai maaliskuun kevätauringossa?

Pelaajilla on erilaisia metodeja ennen pelin alkua. Usein lenkit, pallottelut ja venyttelytyylit eivät paljolti eroa eri pelaajien välillä. Suurempia eroja valmistautumisessa löytyy henkisellä puolella. Osa metodeista ja rituaaleista saattaa ulkopuolisesta tuntua jopa hassuilta, mutta jos homma toimii tietyllä kuviolla, miksi muuttaa sitä?

Ai miksi sitten Bobi Koivunen lähes 800 ottelun kokemuksella suihkuttelee ennen pelejä suihkupullosta tsekkiläistä ihmevettä jalkoihin? No tietenkin siksi, että joskus sitä aiemmin suihkutettuaan jalka on tuntunut ennen kuulumattoman kevyeltä askiin hypätessä. Tai miksi Tupe Santavuori laittaa vasemman luistimen aina ennen oikeaa? No kun sitä tuli kokeiltua ensimmäisen kerran juuri sinä kolmen maalin iltana pari vuotta sitten!  

Myös mailat ovat useille pelaajille tärkeä henkilökohtainen juttu. Ennen peliä usealla pelaajalla on mailat pukukoppikäytävällä tietyssä paikassa ja järjestyksessä, josta ne tottumusten mukaan otetaan lämmittelyyn mentäessä. Tällöin suurin virhe on taivutella ja siirrellä toisten jo peliin valmiiksi laitettua mailaa.

Joskus pelaajan erkkarityylistä tai pikemminkin tyylin jatkuvasta vaihtamisesta voi aistia pelaajan tyytymättömyyden omaan pelaamiseen. Toiset pelaajat vaihtelevat erkkarityyliä silloin, kun kiekkotuntuma tuntuu heikolta tai maila liian pitkältä/lyhyeltä. Joidenkin pelaajien mielestä maila valkoisella erkkarilla tuntuu kevyemmältä kuin maila mustalla erkkarilla..huh huh..Todellisen tyylitajuttomuuden paljastaa Seepra-erkkari, jolloin musta ja valkoinen vedetään sekaisin. Kysykää vaikka Leo Komarovilta. Ainoa mikä on varma, on se että mielipiteitä ja tyylejä on yhtä monta kuin pelaajiakin.

Joukkueella on myös yhteisiä rituaaleja joita noudatetaan. Tällaisia ovat esimerkiksi aina tietty musiikki kopissa ennen jäällä tapahtuvaa alkulämmittelyä tai musiikki voitetun pelin jälkeen. Lisäksi joukkueella on selkeä yhteinen järjestys kun mennään jäälle alkulämmittelyyn tai erätauoilta takaisin kentälle.

Kiekkomaailman juttuja, vain siinä mukana ollut voi ymmärtää tunteen. Ja uskokaa tai älkää, isot miehet ovat vielä täysin tosissaan!

Jussi Saarinen

SM-Liiga jaksaa yllättää lajiniilot vuodesta toiseen. Liigalla tuntuu olevan pakkomielle mm. muuttaa vuosittain lajin terminologiaa. –  Ili hei, Onks toi joku uus juttu. Mitä se tarkoittaa ? Tämä tahaton huudahdus pääsi Radio Voiman juontajan Larissan suusta hänen lehteillessään uunituoretta liigan mediaopasta. Larissan huomio kiinnittyi sanahirviöön voittomaalikilpailu.  Jo jokainen pikkupoika ja jopa suuri osa urheilua vähääkään seuraavista naiskatsojista tietää, että mikäli ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasatilanteessa, niin voitosta käydään rangaistuslaukaus- tai rangaistuspotkukilpailu. Rangaistuslaukauksia tai - potkuja ammutaan  varsinaisella peliajalla, mutta rankkarikilpailussa ratkaistaan ottelun voittaja. SM-liiga on kuitenkin päättänyt toisin. Ottelun päättyessä tasatilanteeseen käydään  tällä kaudella voittomaalikilpailu.

Rankkarikilpailu- termi on levinnyt urheilupiireissä yli lajirajojen. SM-liiga haluaa ilmeisesti eriytyä muita lajeista vääntämällä väkisin jääkiekkoon uuden ternin vakiintuneen käytännön tilalle. Mitä vikaa vanhassa termissä oli ? Kuvaako uusi termi muka paremmin rangaistuslaukauksin käytävää kilpailua, jolla ratkaistaan ottelun voittaja. Ehkä kielitoimisto on keksinyt termin kieli poskessa. Uusi termi lähinnä naurattaa lajifriikkejä ja kiekkokansaa, mutta satunnaista katsojaa se vain ja ainoastaan hämmentää. Voittomaalintekijä voittomaalikilpailussa lyhennetään teksti TV:ssä muotoon vl aikaisemman rl -lyhenteen sijaan. VL tulee puolestaan sanasta voittolaukaus. Voittolaukauksen ampuja eli rangaistuslaukauksessaan onnistuva pelaaja ei saa kuitenkaan maalia edelleenkään maalitilastoihin. No ei ainakaan pistepörssiin, mutta entäpä voittomaalisarakkeeseen ? Jaa-a. Varmasti voittolaukaus kirjataan ainakin voittomaalikilpailutilastoon ja saahan kilpailussa onnistunut joukkue myös pisteen sarjataulukkoon.

Kansainvälisissä jääkiekko-otteluissa nähdään kuitenkin edelleen penaltyshot competion eli uusi termi on kaiketi käytössä vain ja ainoastaan kotoisessa SM-liigassa. Vai lanseeraako SM-liiga winninggoal competition –termin myös kansainvälisiin kiekkokaukaloihin ? Tokkopa.

Myös pudotuspelien ensimmäisen kierroksen nimi on muutettu. Pudotuspelien ensimmäisen vaiheen nimeksi on valittu  Ns. Villikortti kierros. Miksi niin sanottu ? Mitä se Ns. tekee siinä villinkortin edessä ? Esikuva termille on haettu ison veden takaa ja termillä kai halutaan kuvata sitä, että mustat haastajat, jokerikortit eli todelliset yllättäjät voivat tämän pudotuspelivaiheen  kautta edetä tosipeleihin eli Ns. pudotuspeleihin. Sarjataulukon toisessa päässä puolestaan jännitetään playout-sarjaa. Mitä se sitten tarkoittaa?  Selitäpä se sitten kummin kälyn kaimalle, joka käy kiekkopelissä kerran kaksi  vuodessa. Vanhakantainen karsintasarja  tai putoamiskarsinta- termi ei jättäisi sijaa selitellyille. 

Ili Varmavuo

Tämän viikon puheenaihe on ollut Espoon Bluesin tilinpäätöksen huima tappio. Tuttu juttu jo monelta vuodelta. Salonoja kuittaa ja Blues jatkaa menoaan. Viime kauden teemahan Espoossa oli muistaakseni kulujen leikkaus.

Ei siinä mitään. Jos on mesenaatti taustalla, niin homma toimikoon niin. Vaan yhtään en ihmettele, jos muissa seuroissa kiristellään hiukan hampaita. Espoon tapauksessa on kuitenkin kyse tukiaisista. Vähän samaan tapaan kuin Suomen hampurilaisbisneksessä. Amerikkalaisjätti on ollut Suomessa jo yli 20 vuotta, mutta tehnyt positiivisen tuloksen vain parina vuonna. Muuten MC on syöttänyt suomalaisia emoyhtiön tukiaisilla, joita on tänne valunut 86 miljoonan euron verran. Turkulaiskilpailijan on varmasti ollut mukava seurata menoa vierestä.

Bluesin lisäksi samanlaista tappioiden kuittailua on harrastettu myös Raumalla. RTK-Palvelut hoiti viime kaudelta 1,5 miljoonan euron miinukset. Vertailun vuoksi, kun Pelicans joutui neljä vuotta sitten vaikeuksiin, sillä oli noin 2,3 miljoonaa euroa velkoja. Yhdellä Salonojalla tai RTK:lla homma olisi ollut silloin melkoisen helppoa…

Filosofisesti tämä tappioiden kuittaus on kuitenkin monipolvinen asia. Syntyykö tällaisesta toiminnasta kilpailun vääristymä, kuten esimerkiksi Suomen suurin hampurilaisketju nyt syyttää amerikkalaiskilpailijaansa. Hassu yhteensattuma muuten, että SM-liigan kärjessä porskuttavat - juu Blues ja Lukko.

Vaan eipä tuomita pelaajia ja valmentajia, sillä he tekevät työtään. Sen sijaan jossain muualla olisi ehkä syytä katsoa peiliin.

Ai miksi? No, mietihän pelaajaa, joka pohtii ensi kauden pelipaikkaansa. Hän saa tarjouksen x euroa seuralta, jolla ei näitä mesenaatteja ole. Sitten hän saa tarjouksen 2x seuralta, joka pystyy pistämään paremmaksi, kun ei sillä nyt ole niin väliä pysyvätkö menot ja tulot tasapainossa. Siinä on se iso kysymys, joka voi vielä vääristää SM-liigaakin.

Mutta mikäs minä olen moralisoimaan. Maistuu se euron hampurilainen minullekin joskus. Kiitos Amerikan avun.

Esa Rauhanlaakso

Pelicansin osalta vieraspelaaminen alkaa ensi torstaina Oulussa ottelulla Kärppiä vastaan. Samalla se tarkoittaa myös mieltä avartavan bussimatkailun alkamista. Bussissa istumiseen käytetään kauden aikana lukemattomia tunteja ja tyylejä viettää aikaa on useita.

Yleinen käytäntö kaikissa seuroissa on se, että valmennus ja huolto istuvat bussin etuosassa, muuten pelaajat voivat valita omat paikkansa. Mielen mukaan paikkaa ei saa vaihdella, vaan kauden alussa valittu paikka pysyy kauden loppuun asti eikä muille paikoille ole asiaa. Vuosien saatossa myös vanha “junnut edessä ja konkarit takana” myytti on pikkuhiljaa alkanut osoittaa murtumisen merkkejä. Toki on todettava, että kyllä konkarit pelsuissakin osaavat silti huolen omasta tilastaan pitää. Takapenkkiä dominoi Erik Kakko ja takapöytää pystyssä pitää kaksikko Toni Koivunen ja Marko Jantunen.

Menomatkoilla ykkösasia on syytä olla peliin keskittyminen. Tällöin aika käytetään lepäämiseen, leffojen katseluun, musiikin kuunteluun sekä lehtien ja kirjojen lukemiseen. Erikoismaininta parivaljakolle Vili Sopanen ja Olli Julkunen, tavanomaisista tyyleistä poiketen pojat levittävät alustat bussin talvisen loskaiselle keskikäytävälle ja tällä tyylillä uni maistuu hyvältä läpi talven.

Paluumatkojen tunnelma on vapaampaa riippuen tietenkin pelin lopputuloksesta. Tällöin pelaajat keksivät erilaisia ajantappokeinoja. Konsolipelien voimaan luottavat Henri Heino ja Jesse Saarinen, jotka kannettavilla PSP-konsoleillaan siirtyvät virtuaalipelimaailmaan matkojen ajaksi. Pojat jatkavat konsolikulttuurin luojan Hämeenlinnaan siirtyneen Tuukka Mäkelän viitoittamalla tiellä. Joukkueen digitohtorina toimiva Henri Laurila puolestaan tiedottaa ajankohtaisimmat uutiset ja matkatiedot näppärästi uudesta iPhone-puhelimestaan.

Takaosan korttiringissä kauhua luo kaksikko Kari Sihvonen ja Leo Komarov. Juttujen mukaan uusimpana pelurina ja ringin rahoittajana toimii nuori maalivahti Joonas Kuusela. Ringissä usein mukana myös liigan pisimmän mailan tittelistä tiukasti kilpaileva Jani Forsström.

Jussi Saarinen

Ili Varmavuo

Viime kevään puolivälierissä 10-vuotta vanha selostuslaitteistoni alkoi osoittaa taisteluväsymystä. Lukuisia draamoja välittäneen selostuslaitteen mikki alkoi korista viimeisillään ja laitteen paluuääni paukahteli korviini kuulokkeista pahaenteisesti. Se jatkuiko lähetys paukahtelun jälkeen, jäi usein arvoitukseksi. Oli siis laitteiston uusimisen aika uuden kauden kynnyksellä. Ja niin kuin tiedätte, mikään ei ole tänä päivänä mukavampaa kuin opiskella uuden lukuisilla multitoimintonäppäimillä varustetun elektronisen vempaimen käyttöä. Plug and play. Tyrkkää johto seinään ja virta päälle, ja ei muuta kuin selostamaan – kyllä pelittää. Niinpä.

Laiteen käyttöohje oli laadittu heprealaisin täysin tuntemattomin termein. Ei siinä auttanut lopulta puolenkymmenen kokeneen selostajan kuin nöyrtyä uutuuttaan kiiltelevän laiteen ääressä tunnin taistelun jälkeen. Kaunis se oli kyllä katsella, mutta vielä kun olisi saatu kone laulamaan. Olo oli kuin kunta-alan töissä kultaisella 80-luvulla yhden meistä painellessa hartaana laitteen nappuloita muiden tuijottaessa aparaattia herkeämättömällä tarkkaavaisuudella. Kuka on muuten tavannut viimeksi loogisen käyttöohjekirjan, vai tehdäänkö niitä edes nykyään ? Jos Pelicansin pelikirja olisi yhtä vaikeaselkoinen kuin selostuskoneen opaskirja, ei Iskuareenalla nähtäisi yhtään onnistunutta syöttöketjua koko kauden aikana. Kaikki kuitenkin selviää aikanaan, kiitos käyttötuen ja ammattitaitoisen tekniikanväen.

Kauden ensimmäinen este on siis ylitetty ja selostuskone selätetty.  Seuraavaksi jännätään sitä  toimivatko vieraspaikkakuntien selostuslinjat, ja sitä ovatko selostuskopit vielä vanhoissa paikoissa. Vai onko jälleen kerran käynyt niin, että kopeista on kesän aikana rakennettu paksulompsaisille yritysvieraille uusia aitioita dollarin kuvat silmissä vilistäen?

Entä jos jääkiekon SM-liigan slogan olisikin otsikon kaltainen? Täyttyisivätkö lehterit? Puhuisivatko fanit? Kirjoittaisiko lehdistö?

Nyt lähdetään liikkeelle sloganilla draamaa ja jytinää. Olkoon niin.

Kiekkoblogilla ei ole slogania, mutta joitain veteen piirrettyjä viivoja olemme hahmotelleet. Jussi Saarinen kurkkii jääkiekkomaailmaa sisältäpäin. Kovanonnen peluri kuntouttaa itseään kahdesta polvivammasta eikä pääse kaukaloon vielä muutamaan kuukauteen. Jussi niittaa kuitenkin ajatuksiaan teidän luettavaksenne. Olkaa tarkkana, sillä luvassa voi olla mukavia huomioita, joihin meillä tavallisilla kaduntallaajilla ei ole mahdollisuuksia.

Ilkka Varmavuo puolestaan on kiertänyt vuosikymmenen ajan liigahalleja selostuskeikoillaan. Ili ei ole joutunut jättämään yhtään peliä väliin - salaisuus on siinä, että mies laittaa pipon päähän heti kun ilmat kylmenevät. Vieraspelien selostaja näkee ja kuulee asioita eri paikkakunnilta. Niitä kokemuksia on siis luvassa.

Entäs allekirjoittanut? Kyyninen toimittaja. Vaan jospa keskittyisinkin hakemaan sitä pumpulia ja hellyyttä, jota jääkiekossa on. Ai ei ole vai? Älä ole niin varma. Katso ympärillesi hallissa. Sieltä voi löytyä monenlaisia tarinoita…

Esa Rauhanlaakso