kiekko

Vieraspelaaminen SM-liigassa ei ole aivan niin yksiselitteistä kuin yleisesti ymmärretään. Pelaajien mielestä vierashallien välillä on suuria eroja ja tämän vuoksi tietyistä paikoista saattaa muodostua vuosien mittaan hankalia paikkoja lihottaa pistepussia. Esimerkiksi Tampereen Hakametsän jäähallista on muodostunut Pelicansille paikka, josta pisteitä ei ole liiemmin irronnut viimeisten vuosien aikana. Mistä asia sitten johtuu? Sitä on tietenkin pohdittu useaan kertaan ja syitä on monenlaisia, mutta yhtä ratkaisevaa asiaa on hankala löytää. Seuraavassa on kuitenkin käyty läpi hyviä ja huonoja vierashalleja sekä niiden ominaisuuksia pelaajan kannalta.

Hankalimmat vierashallit:

Hakametsä, Tampere: Jään kunto varmasti Suomen huonoimpia. Hallissa todella kuuma pelata. Vierasjoukkueen tilat korkeintaan keskitasoa SM-liigassa. Pukukoppi äärimmäisen ahdas. Pelicansille kokonaisuutena hankalin vierashalli.

Isometsä, Pori: Jään kunto hyvä, mutta vierasjoukkueen tilat yhdet huonoimmista. Ässät tunnettu nimeomaan vahvana kotijoukkueena. Seisomakatsomo vierasjoukkueen vaihtoaition takana jaksaa räksyttää illasta toiseen.  

Hippos, Jyväskylä: Hankala paikka kelle tahansa lähinnä kotijoukkueen ansiosta. Jään kunto ja vierasjoukkueen tilat ok, mutta kotijoukkue tuntuu usein olevan vahvassa vireessä. Hippoksen rumpuryhmä rasittava vastustajan kannalta.

Parhaimmat vierashallit:

Helsingin Jäähalli: IFK:n kotiluola on tunnelmaltaan yksi suomen parhaista. Pelaaja kuin pelaaja syttyy tässä hallissa. Hallissa ns. Rock-meininki. Kotijoukkue tulee usein vahvasti rynnien pelin alkuun, joka antaa vastustajalle usein hyvän mahdollisuuden vastaiskuihin. Kaukalo on pieni ja peli usein fyysistä. Jään kunto kohtalainen ja vierasjoukkueen tilat kunnossa.

Barona Areena, Espoo: Entinen Länsiauto Areena on vierasjoukkueelle haastava paikka. Kotijoukkue tulee otteluun vahvalla draivilla. Viime vuosina saalistettu pisteitä huikean taistelun eikä vähiten Andy Niemen ansoista. Hallina yksi Suomen hienoimmista ja toimivimmista. Jään kunto pelaajien mielestä hyvä ja pukukoppitiloissa kaikki kohdallaan.

Vierashallien TOP-3 jättäen Lahden Isku Areena pois laskuista

Paras jää:

1. Kisapuisto, Lappeenranta

2. Raksila, Oulu

3. Hippos, Jyväskylä

Äänekkäin yleisö:

1. Helsingin jäähalli

2. Raksila, Oulu

3. Rinkelinmäki, Hämeenlinna

Parhaat vierasjoukkueen tilat:

1. Hartwall Areena, Helsinki

2. Raksila, Oulu

3. Turkuhalli, Turku

Jussi Saarinen

Nuoren venäläiskiekkoilijan äkillinen kuolema kesken ottelun järkytti viime viikolla. Kun 19-vuotias pelaajaa lyyhistyy kesken ottelun ja elämä valuu pois, on se hirvittävä tragedia. Väistämättä mieleen hiipi taas ajatuksia miksi näin tapahtui. Aleksei Tsherepanovin kuolemasta on alkanut tutkinta, joka on tietysti hyvä asia, mutta selviääkö syy koskaan?

Venäjän liiga on syyttänyt tapauksesta seuran lääkäreitä, ottelujärjestäjiä ja ties mitä. Huhupuheissa on mainittu edellisen illan juhlista. Totta vai tarua? En tiedä.

Nyt esille on nostettu venäläinen tapa käyttää kaikenmaailman pilleireitä jääkiekossa. IS Veikkaajassa Venäjällä pelaava Esa Pirnes kertoo, kuinka hän on kieltäytynyt ottamasta joukkueelle tarjottuja pillereitä. Varmasti ihan fiksua. Eräs liigapelaaja kertoi minulle juuri muutama päivä sitten, että vuosia sitten hän jutteli venäläiskiekkoilijoiden kanssa ja nämä puhuivat avoimesti, että pillereitä syötiin - ja paljon. Eikä kukaan kysellyt mitä suuhun laitettiin. Koppiin tuotiin tabuja ja niitä sitten heitettiin naamaan. Sen kummemin selittämättä tai kyselemättä.

Voisi kuvitella, että aina kyse ei ole vitamiineista, mutta turha täältä on alkaa moralisoida, että kyse olisi jotenkin venäläisestä ongelmasta. Vuosia sitten juttelin suomalaisen liigapelaajan kanssa suuresta ja mahtavasta NHL:stä ja siellä pelaavista suomalaisista. Juttukaverini naureskeli sitä, että hänellä oli hirvittävä voimanhankintakesä takana, jonka jälkeen vaaka näytti tasan puolen kilogramman verran plussaa. Samaan aikaan NHL-pelaajan lihasmassa oli silminnähden paisunut ja kilojakin oli tullut liki kymmenen lisää. Eihän siinä mitään, sillä voimaharjoittelun tarkoitushan onkin saada lisää lihasmassaa, mutta eipä varmaan ollut kyse pelkästään raudasta ja kaurapuurosta.

NHL:ssä ottelutahti on niin hirvittävä, että kaikenlaiset apukeinot käytetään varmasti hyväksi. Venäjällä puolestaan liikkuu nyt jääkiekossa niin suuret rahat, että houkutukset ovat suuret. Haluaisin uskoa, että pelaajien terveydellä ei leikitä, mutta pelkään niin tapahtuvan.

Siksi oli viime viikolla huojentavaa kuulla, ettei Marko Jantunen pelannut Turussa, vaikka olisi ilmeisesti halunnut. Jantusella oli kuumetta. Kuumepotilasta ei kuitenkaan laatikkoon päästetty. Eihän normaalissakaan työpaikassa saa olla töissä kuumeisena, joten miksi fyysisesti itseään rasittava urheilija pitäisi päästää pelaamaan. Veikkaan, että kaikkialla ei välttämättä toimittaisi samoin. Valitettavasti.

Esa Rauhanlaakso

Olen kuullut sanottavan, että jääkiekkoseuralla menee niin kauan hyvin kun pukukopin oven takana seisoo yksikin fani. Vilkkainta liikehdintä pukukopin tuntumassa on aina pelien aikaan, mutta uskollisimmat fanit päivystävät ulko-ovella lähes joka harjoituksen jälkeen. Paikkakuntakohtaiset erot ovat melkoisia ja toki pukuhuoneiden sijainti vaikuttaa asiaan paljon. Harvalukuisin nimikirjoitusten metsästäjien klaani päivystää IFK:n ja Jokereiden hallien takaovilla. Kuopiossa, Raumalla ja Espoossa saa vierasjoukkue niin ikään luikkia omasta pukukopistaan lähes suoraan bussiin ilman että yhtään ihailijaa olisi näköpiirissä. Jyväskylässä kotijoukkue käyttää samaa uloskäyntiä vierasjoukkueen kanssa, mutta fanit ovat Suomen Ateenassa ilmeisesti sen verran sivistyneitä tai arkoja, ettei heitä ole juurikaan näköpiirissä. Muualla sen sijaan mailanpyytäjiä riittää.

Jääkiekkomuistojen kerääminen on mukavaa. Kerääväthän pelaajatkin ansaitsemansa  IS-tähdet ”takanpäälle” aivan samoin ensimmäisen liigamaalin muistokiekko laitetaan visusti talteen. Pienen uskaliaan fanin illan kohokohdaksi saattaa muodostua pelaajalta saatu maila, nimmari tai joku muu esine. Katsomoon lentänyt virallinen SM-liigakiekko on myös kovaa valuuttaa pihapeleissä tai nuoren miehen kirjahyllyssä. Virallinen logokiekko kelpaa myös tuomareille muistoesineeksi ja aika ajoin tuomarit myös sellaisen pyytävät toimitsija-aitiosta mukaansa. Kiekon pyytäjät lähestyvät myös allekirjoittanutta illasta toiseen. Niin mukavaa kuin kiekkojen jakaminen olisikin, on se kuitenkin mahdotonta. Sorry, kiekkoja on rajallinen määrä ja logokiekot eivät aina tahdo riittää edes kauden loppuun. Saati jaettavaksi.

Jotain muuta jaettavaa sen sijaan joskus löytyy. Yrittänyttä ei laiteta tässäkään asiassa. Jollain nuorella miehellä on kaiketi kirjahyllyssään edelleen kauden  päättäjäisissä katsomoon heittämäni virallinen liigalippis. Jääkiekkotoimittajat saavat myös kaikkien seurojen kausikirjat. Itse olen lahjoittanut kaikki kausikirjat eräälle Ranelle, jonka kirjahyllystä löytyy seurajulkaisut  jo useamman vuosikymmenen ajalta.

Maila on kuitenkin se useimmin ruinattu muistoesine. Puumailojen kultakaudella kepin saattoi saada helpostikin. Jonkinlaista osviittaa asiaan antaa se, että eräällä kaudella Jan Latvala käytti 158 puumailaa. Laden puumailan saattoi tuolloin saada ehkä helpollakin. Huomattavasti arvokkaampi muistoesine oli kuitenkin saman kauden maila, jota käytti Aigars Cipruss. Eki nimittäin käytti koko kaudella vain kahdeksan mailaa. Puumailan vaihduttua komposiittikeppiin myös seurojen mailabudjetit räjähtivät. Maila alkoi olla arvoesine. Kukapa hullu lahjoittaisi pelin jälkeen yli satasen arvoisen muistoesineen ilmaiseksi faneille. Ei ainakaan rahakirstun päällä istuva seurajohtaja. Samalla mailojen kulutus/pelaaja on laskenut merkittävästi. Nykyään keskiverto pelaaja kuluttaa kauden aikana noin 30 mailaa. Osa mailoista kelpaa vielä liigajäiden jälkeen seuran A-junioreiden käyttöön, osa menee takuuvaihtoon, joten vain pieni osa jää esim. jaettavaksi.

Täytyy tunnustaa, että pieni keräilyvietti löytyy myös allekirjoittaneelta. Liiterin seinää vasten  köllöttävät useiden Pelicansissa ja vihulaisten joukoissa vaikuttaneiden pelimiesten mailat. Muun muassa Mäkiahon, Kauppilan, M Peltolan, J Jääskeläisen, Kuivalaisen, A Niemen ja  Heleniuksen mailat ovat saaneet seuraa myös Tenkratin, J Markkasen, Sicakin, Lieversin ja monen muun kepeistä. Lisäksi vuosien varrella olen onnistunut haalimaan kaikilta liigapaikkakunnilta viralliset pelikiekot, joista olen teettänyt kaksi taulua. Erikoisimmat  muistoesineet itselläni ovat  kuitenkin pari aitoa pelipaitaa. Toinen niistä on Oliver Setzingerin käyttämä  Itävallan virallinen maajoukkuepaita ja toinen yhdessä ottelussa tositoimiin päässyt Pelicansin virallinen lauantaipaita. Mustalla paidalla ja numerolla 30 pelasi tuossa kamppailussa HIFK:ta vastaan eräs Sean Avery. Näitä virallisia paitoja voi muuten ostaa seuroilta. Myös Pelicans myy kauden päätyttyä vanhat pelipaidat. Ilves muuten tuotteisti Raipe Helmisen viimeisen liigakauden pelipaitojen osalta. Raipen pelissä käyttämä paita myytiin viime kaudella Tampereella lähes joka pelin jälkeen.

Eritoten anna maila- huuto kuuluu kuitenkin erottamattomasti jääkiekkokulttuuriin. Ja se hymy, joka nousee  pienen pojan kasvoille kun hänen yllätyksekseen maila tupsahtaa kouraan yllättäen pyynnön jälkeen. Tuon perinteen en soisi koskaan katoavan. Niin kauan se myös säilyy, kun joku, jossain, tuon toiveen myös toteuttaa.

Ili Varmavuo

Tehdäänpä alkukauden perusteella hieman listausta SM-Liigan nopeimpiin pelaajiin. Nopeus tuntuu tälläkin kaudella olevan valttia kotoisissa kaukaloissa. Sääntötulkintojen tarkennuttua kahvaamisen ja estämisen osalta kolmisen vuotta sitten, on nopeaa pelaajaa hyvin hankala pysäyttää ilman rikollisia keinoja. Tämän vuoksi nopeudella luodaan tekopaikkoja sekä aiheutetaan vastustajalle iso kasa jäähyjä.

SM-Liigan TOP-5 nopeimmat luistelijat

1. Sami Kapanen, Kalpa

Paluumuuttajan meno on näyttänyt varsin irtonaiselta. Alkukauden peleissä useita läpiajoja nopeuden ansiosta. Meriittilistalla myös NHL:n nopeimman miehen titteli jokunen vuosi sitten.

2. Toni Koivisto, Kärpät

Kärppälaituri on toinen läpiajoihin usein karkaava pelaaja. Varsinkin ensimmäiset potkut ovat poikkeuksellisen teräviä.

3. Jani Rita, Jokerit

Äärimmäisen voimakas luistelija. Puolustajalle paha yhdistelmä: 100 kiloa lihasta ja nopeat jalat.

4. Joonas Vihko, HPK

Hyvä lähtönopeus ja sähäkät liikkeet.

5. Steve Saviano, Tappara

Alkukauden vaarallisin alivoimapelaaja. Karannut lukuisiin läpiajoihin ja irtokiekkoihin vastustajan pelatessa ylivoimaa.

Mainintoja listan alapuolella: Ossi Louhivaara, Steve Kariya ja Juhamatti Aaltonen.

Jussi Saarinen

Väitän, että osa liigapelaajista maksaa nimestään hintaa tuomareiden silmissä. Osalla tuomareista tuntuu olevan niin herkkä nahka ja hellät varpaat, että pieninkin purnaus tai rike tietyn pelaajan taholta näkyy välittömästi jäähytilastoissa. Taitopelaajien kolttosia puolestaan tunnutaan toisinaan katsovan läpi sormien. Osa tuomareista muuttuu myös kuuroiksi toisten valmentajien ryöpyttäessä heitä pelaaja-aitiosta, toisia valmentajia sen sijaan nuhdellaan ja varoitetaan herkästi, ja tunteenpurkauksista jopa jaetaan jäähyjä.

Uskallan epäillä, että mikäli Mikko Kousan loukkaantumiseen johtaneessa tilanteessa taklaajana olisi ollut joko Leo Komarov tai herran jestas sentään Kari Sihvonen, olisi pelaaja saanut välittömästi 5+ prk – rangaistuksen. Jatkoseuraukset olisi vain kurinpitokuningas tiennyt. Kentällehän olisi nimittäin pitänyt lähettää signaali, ettei moista suvaita kiekkokaukaloissa. Viime kaudella Kari Sihvonen sai kerran rangaistuksen ”liian kovasta” taklauksesta. Siis mistä? Kyllä vaan luit oikein. Tuomarin mielestä Karra taklasi puhtaasti, mutta liian kovaa. Ei siinä silloin puhuttu mistään taklauksen vastaanotosta, tai siitä, oliko taklaus puhdas ja sääntöjen mukainen. Tuomarin mielestä niin kovaa vain ei saa taklata. Kyllä silloin ottelun jälkeen nauratti. Epäuskosta.

Entäpä ikitaistelija Leo Komarov. Ette edes voi uskoa kuinka taidokkaasti tuomarit ummistavat korvansa silloin, kun Leksalle räksytetään. Sääntöjen mukaan rasismia ei suvaita. Miten on sitten mahdollista, että Komarov joutuu kuuntelemaan vastustajan naama punaisena huutamia Ryssä – huutoja illasta toiseen tuomareiden puuttumatta asiaan? Ei sillä, Leksa ei valita, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen edellyttäisi tuomareilta tiettyä jämäkkyyttä ja tasapuolisuutta. Tätä yleisö ei näe eikä kuule ylälehtereille. Auta armias kuitenkin siinä tilanteessa, kun Leksa alkaa hiillostaa vastustajaa. Varoitus tulee yleensä välittömästi. Usko siinä sitten pelaajana puolueettomaan tuomioistuimeen ja tasapuoliseen kohteluun.

Ottelun tunteikkaina hetkinä kannattaa luoda katseensa joskus myös kohden vaihtoaitiota. Siellä kapellimestarit, orkesterinjohtajat viittilöivät, ilmeilevät ja mesoavat. Välillä kaiketi myös tiiraillaan ja hymyillään vastustajan aitioon päin, niin kuin Doug Shedden viime kaudella väitti Pelicans troikan tekevän. Shedden kuului muuten niiden valmentajien joukkoon, jotka nauttivat erikoisoikeuksista.  Tuomarit käsittelivät miestä silkkihanskoin, tai sitten suomalaisten tuomareiden kielitaidossa ei ole kehumista. Tuomarille osoitetut F…king c…ksuc..r – huutojen kaltaiset sammakot olisivat aiheuttaneet toimihenkilörangaistuksen aika monelle valmentajalle. Shedden sai huutomyllyään jauhaa kuitenkin kaikessa rauhassa. Suomessa. Tällä kaudella Sveitsissä asiat ovat muuttuneet. Shedden on jopa poistettu kerran huutelun takia penkin päästä pukuhuoneen puolelle. Sveitsiläistuomareilla on kaiketi siis kielipäätä, tai sitten erivapauksia ei käkikellomaassa tunneta. 

Ili Varmavuo

Tällä viikolla on ollut Raipe-uutisia. Raimo Helminen ja Malmö sopivat takavuosien veroepäselvyydet ja nyt on lopulta kerrottu milloin Raipen Ilves-paita hinataan Hakametsän jäähallin kattoon.

Tarkkakorvaisimmat kuuntelijat saattoivat kiinnittää huomiota Ili Varmavuon alkusanoihin taannoisessa Ilves-Pelicans-ottelussa. Ili mainitsi huhusta, että Raipen paitaa juhlittaisiin nimenomaan Pelicans-ottelussa. Nyt se on sitten varmistunut. Helminen on juhlan kohteena 22. marraskuuta ja silloin tupsukorvien vastustajana on Pelicans.

Mielenkiintoista, että Helmisen uraa kunnioitetaan juuri silloin kun vastassa on Pelicans. Miksi Pelicans? Tuskin sen vuoksi, että Helminen pelasi joskus muinoin Kiekkoreippaan paidassa. Eikä varmaan senkään vuoksi, ettei Raipe päässyt käyttämään Pelicansin viime kauden viimeisessä kohtaamisessa antamaan lahjaa, eli venekyytiä Sami Seliön seurassa.

Olisi voinut kuvitella, että otteluksi olisi valittu paikalliskamppailu Tapparaa vastaan, mutta toisaalta miksi pistää tapahtumaa peliin joka on kuitenkin loppuunmyyty. Pelicans-ottelun vetovoimaa Helmisen juhlinta varmasti lisää ja paikalla lienee melkoinen määrä tiedotusvälineitä.

Täytyy myöntää, että viime kaudella Ilveksen viimeinen vierailu Lahdessa herkisti kovapintaisemmankin kaverin. Isku Areenan yleisö osoitti seisaaltaan suosiota Helmiselle. Ne taputukset tulivat aidosti varmasti kaikilta paikallaolijoilta. Helminen oli pelaajana persoona, joka vetosi ihmisiin.  Ja edelleen en voi olla ihailematta miten Raipe oli joukkueensa kantava pelaaja vielä viimeisissä otteluissakin, 43-vuotiaana.

Jostain syystä Raipe intoutui Lahdessakin usein kurittamaan pelikaaneja. Kerran tällaisen matsin jälkeen oli mentävä kysymään maestrolta kommentteja pelin kulusta. Vieläkin hymyilyttää, sillä Raipe hymyili, vähätteli itseään ja kasvoilla oli se raipemainen virne. Ei halunnut tehdä itsestään numeroo, mutta antoipa kuitenkin ratkaisevat nappisyötöt kaverilleen.

Pakko se on tunnustaa. Raipea on ikävä. Pitäisiköhän mennä ihan paikan päälle, kun pelipaita nostetaan kattoon? Lahtelaisfanien kannattaa ainakin varata lippunsa ajoissa, sillä ihme on, jos halli ei täyty. Ja jos ei täyty, niin sitten on syytä jääkiekkoihmisten katsoa peiliin.

Esa Rauhanlaakso

Tälläkin kaudella on taas alkanut joukkueiden jokavuotinen salaisuuksien varjelu. Nimittäin loukkaantumisista puhuminen ja tiedottaminen. Joillain pelaajilla jää harjoituksia väliin, mutta peleissä purraan hammasta ja pelataan joko puudutuksen tai teippauksen avulla. Mitä pidemmälle kausi etenee, voidaan sanoa, että vain todellinen ongelma jättää pelaajan katsomoon.  

Kukaan pelaaja ei halua vapaaehtoisesti jättää otteluita väliin, näin syntyy tilanteita joissa kaukaloon hypätään hieman normaalia heikommassa tilanteessa. Varsinkin pudotuspeleissä tilanne korostuu ja vammoja varjellaan viimeiseen asti. Tällöin joukkueen lääkärin ja fysioterapeutin rooli korostuu. Raja on varsin häilyvä ja pelaaja usein haluaa pelata, vaikka kunto ei sitä edellytä. Silloin joukkueen lääkärin tehtävänä on nähdä riskit ja kieltää tarvittaessa pelaaminen. Pelaajan todellisuus saattaa helposti hämärtyä ennen sitä kauden tärkeintä ottelua ja vaikutukset uran jälkeiseen elämään saattavat unohtua. Varsinkin päävammojen kanssa on syytä olla äärimmäisen varovainen, sillä seuraukset niistä voi pahimmassa tapauksessa olla pysyviä. Tuoreessa muistissa on vielä joukkuetoverin Markus Helasen äärimmäisen valitettava tapaus.   

Riippuen tietenkin loukkaantumisen vakavuudesta, mutta tuskin sellaista pelaajaa onkaan, joka pystyy pelaamaan loukkaantuneena omaa parasta peliään. Joukkueen sisällä usein tiedetään tilanne ja kyllähän joukkueen sisällä osataan arvostaa pelaajaa, joka kivusta huolimatta antaa kaikkensa joukkueen eteen illasta toiseen. Yhtenä räikeimmistä tapauksista tulee mieleen ex-pelsu Jesse Welling, joka kaudella 2004 – 2005 taisteli lukuisten puudutusten ja teippausten avulla omasta tahdosta läpi kaikki 56 ottelua, kun ranne oli jo harjoitusotteluissa taipunut leikkauskuntoon. Tilanteesta turvallisen teki tieto, että huonommaksi ranne ei enää pelaamalla voinut muuttua. Vierestä seuranneena voi silti sanoa, että moni olisi jättänyt leikin kesken jo paljon aiemmin. Ja taatusti vaikutti pelaamiseen, jos mies hädin tuskin pystyi puristamaan mailaa tai saatika laukomaan kunnolla.

Välillä myös pelaajien omat kommentit terveydestä särähtävät korvaan. Yksi mieleen painunut tapaus on entisen ruotsalaisen NHL-puolustajan Calle Johanssonin haastattelu vuosia sitten Washington Capitalsin pelatessa NHL-finaaleja. Haastattelija kysyi mitä mies olisi valmis uhraamaan Stanley Cupin eteen? Nykyisen Canalplus Elitserien kommentaattorin vastaus oli, että toisen jalan!? Joopa joo, rajansa kaikella..

Jussi Saarinen

Hallintäyteinen yleisö mylvii, taputtaa ja tekee katsomoa kiertäviä aaltoja. Kotijoukkueen hyökkäyksen vyöryessä vaarallisen näköisesti vastustajan päätyyn katsojien takamukset ponnahtavat irti istuimista. Kannattajien kädet nousevat lähes hartioiden tasalle jo samalla kuin vimmattu laukaus lähtee hyökkääjän lavasta, pudotakseen vain hetkeä myöhemmin huokauksen saattelemana takaisin alas vastustajan maalivahdin torjunnan jälkeen. Onko edellä kuvattu ja kokemani NHL-tunnelma suomalaisen fanin märkä unelma ja ikuisesti meillä toteutumaton harha?

Tosifanin mielestä tunnelma liigaotteluissa tuntuu olevan aina liian vaisu. Ainakin keskustelupalstoilla jäähallien tunnelmaa moititaan alituiseen. Uskallan olla eri mieltä. Toki eri paikkakunnilla tunnelmassa on suuria eroja.

Hjalliksen harmiksi Jaffalasta ei ole koskaan tullut vastustajan pelkäämää hornankattilaa. Isossa hallissa vain fanikatsomo pitää omaa älämölöään, ja senkin kannustus hukkuu Areenan tyhjien pehmeiden tuolien toimiessa tehokkaana äänenvaimentimena. Kontrasti täpötäyteen Isometsän halliin, jossa positiivinen hulluus jalostuu ja tiivistyy äärimmilleen lauantaisena iltana voittopelin huumassa ei voisi olla suurempi. Kaikupohjan takaa Porissa betoninen seisomakatsomon pohja, joka vahvistaa melun moninkertaiseksi. Meillä Lahdessa tunnelmaa moititaan. Usein suotta. Pelicansin kotiyleisön kannustus ja hallissa valitseva tunnelma kuuluu liigassa mitalisijoille.

Ottelun kulkuun kuuluu nousut ja laskut, suvantovaiheet ja huippukliimaksit. Vai kuvitteleeko joku, että katsojat takovat käsiään yhteen samalla rytmillä läpi koko kamppailun? Spontaani kannustaminen ja yksittäiset huudot istuvat suomalaiseen katsomokulttuuriin yhä kuin reikäpaita suomalaisuroksen ylle pysyvänä ilmiönä. Kiekko- ja kannustuskulttuurin kehittyminen näkyy kuitenkin siinä, että nykyisin yhä useampi uskaltaa yhtyä kannustajien kasvavaan joukkoon. Sillä sitähän se on, rohkeutta kannustaa. Perinteisesti kiihkeimmille kannustajille on naureskeltu ja peruskatsoja on ehkä karsastanut leimaantumista. Ujous on ajanut kannustamisen edelle. Kansalliseen katsomokulttuuriin on kuulunut hartaana paikallaan istuminen. Onneksi tuo ajattelutapa on mennyttä?

Omia pitää ja saa kannustaa. Mitkään vippaskonstit, videotaululta ajetut käskyt tai kehotukset ei kuitenkaan sytytä yleisöä aidosti kiehumaan. Kannustus lähtee liikkeelle edelleen spontaanista. Aplodit täytyy ansaita. Sydäntäni lämmittää, kun hallin katossa lentävä Pekko- maskotti saa kotiyleisöltä ansaitsemansa kannustuksen. Usein koko yleisön sytyttäjänä toimii yhtenäinen ja vakiintunut koodi, joka laukaisee kannustuksen. Esimerkkinä toimikoon Pelicansin ylivoima. Ns. pillibiisin tahdit ja laulun sanat Lets begin toimivat kannustamisen lähtölaukauksena. Vastaavaa en ole kokenut millään muulla liigapaikkakunnalla. Eipä siis ihme, että Isku Areenan tunnelmaa arvostavat myös vieraspelaajat. Aina joskus myös törmää sellaiseen ilmiöön, että Pelicansin kannustajien laulu raikaa korviin myös vieraskaukaloissa tehostemikin kautta. Viime lauantaina Pelicans kannustuskuoro lauloi kovaa ja korkealta siivittäen omalta osaltaan joukkueen hurjaan liitoon. Raumalla tuntui raikuvan vain Pelicans -kannattajien ääni. Hurjaa. KO-MA-ROV, KO-MA-ROV – laulu antoi kasvot Pelicansin viime hetken taistelulle.

Joukoissa on voimaa. Joukkokannustuksessa joukkovoimaa. So: Lets begin. Kenenkään kädet eivät kannustaessa kulu, mutta taputusten ääni kuuluu, ja se äänekäs kuudes kenttäpelaaja voi olla usein se kotijoukkueen ratkaiseva valttikortti.

Ili Varmavuo

SM-liiga on Suomen suurin ja seuratuin palloilusarja, mutta jossain asiassa se on vielä kehittymätön. Yksi sellainen asia on tilastointi ja niiden esittäminen yleisölle. Menehän SM-liigan sivustolle ja yritä löytää sieltä tieto mikä joukkue on ollut alkukaudesta paras ylivoima- ja mikä alivoimajoukkue. Juupa juu. Ei löydy ei.

Entä, jos haluaisin tarkistaa miten pitkä oli Pelicansin pisin voittoputki kaudella 2006-2007? Juu ei. Pitäisi löytyä, vaan kun ei löydy. No se sentään löytyy, että kuka on tehnyt eniten voittomaaleja tällä kaudella. Vai? Juu ei.

Hei haloo SM-liiga! Olisiko aika alkaa tuottaa tilastotietoa sillä tavalla myös, että se olisi kansan nähtävissä. Vielä viime kaudella meillä tiedotusvälineiden edustajilla oli mahdollisuus tarkistaa esimerkiksi yllä olevan kaltaisia esimerkkejä liigan vanhoilta mediasivuilta. Ne olivat karun näköiset, mutta tietoa sieltä löytyi. Nyt niitäkään ei enää ole.

Ja olisihan ollut mielenkiintoista nähdä esimerkiksi tiistain Jokerit-Pelicans-ottelun laukaisukartat, mutta moista palvelua ei tietenkään ole. Varmaan liian vaikea tehtävä, kun laukauksia on niin paljon. Sitä vaan ihmettelen, että miten pienessä koripallossa pystytään tekemään jokaisesta ottelusta heittokartat. Niitä heittoja tulee muuten aika paljon, tiedoksi vaan liigaihmiset.

Tarttis tehrä jotain!