Lets begin
Hallintäyteinen yleisö mylvii, taputtaa ja tekee katsomoa kiertäviä aaltoja. Kotijoukkueen hyökkäyksen vyöryessä vaarallisen näköisesti vastustajan päätyyn katsojien takamukset ponnahtavat irti istuimista. Kannattajien kädet nousevat lähes hartioiden tasalle jo samalla kuin vimmattu laukaus lähtee hyökkääjän lavasta, pudotakseen vain hetkeä myöhemmin huokauksen saattelemana takaisin alas vastustajan maalivahdin torjunnan jälkeen. Onko edellä kuvattu ja kokemani NHL-tunnelma suomalaisen fanin märkä unelma ja ikuisesti meillä toteutumaton harha?
Tosifanin mielestä tunnelma liigaotteluissa tuntuu olevan aina liian vaisu. Ainakin keskustelupalstoilla jäähallien tunnelmaa moititaan alituiseen. Uskallan olla eri mieltä. Toki eri paikkakunnilla tunnelmassa on suuria eroja.
Hjalliksen harmiksi Jaffalasta ei ole koskaan tullut vastustajan pelkäämää hornankattilaa. Isossa hallissa vain fanikatsomo pitää omaa älämölöään, ja senkin kannustus hukkuu Areenan tyhjien pehmeiden tuolien toimiessa tehokkaana äänenvaimentimena. Kontrasti täpötäyteen Isometsän halliin, jossa positiivinen hulluus jalostuu ja tiivistyy äärimmilleen lauantaisena iltana voittopelin huumassa ei voisi olla suurempi. Kaikupohjan takaa Porissa betoninen seisomakatsomon pohja, joka vahvistaa melun moninkertaiseksi. Meillä Lahdessa tunnelmaa moititaan. Usein suotta. Pelicansin kotiyleisön kannustus ja hallissa valitseva tunnelma kuuluu liigassa mitalisijoille.
Ottelun kulkuun kuuluu nousut ja laskut, suvantovaiheet ja huippukliimaksit. Vai kuvitteleeko joku, että katsojat takovat käsiään yhteen samalla rytmillä läpi koko kamppailun? Spontaani kannustaminen ja yksittäiset huudot istuvat suomalaiseen katsomokulttuuriin yhä kuin reikäpaita suomalaisuroksen ylle pysyvänä ilmiönä. Kiekko- ja kannustuskulttuurin kehittyminen näkyy kuitenkin siinä, että nykyisin yhä useampi uskaltaa yhtyä kannustajien kasvavaan joukkoon. Sillä sitähän se on, rohkeutta kannustaa. Perinteisesti kiihkeimmille kannustajille on naureskeltu ja peruskatsoja on ehkä karsastanut leimaantumista. Ujous on ajanut kannustamisen edelle. Kansalliseen katsomokulttuuriin on kuulunut hartaana paikallaan istuminen. Onneksi tuo ajattelutapa on mennyttä?
Omia pitää ja saa kannustaa. Mitkään vippaskonstit, videotaululta ajetut käskyt tai kehotukset ei kuitenkaan sytytä yleisöä aidosti kiehumaan. Kannustus lähtee liikkeelle edelleen spontaanista. Aplodit täytyy ansaita. Sydäntäni lämmittää, kun hallin katossa lentävä Pekko- maskotti saa kotiyleisöltä ansaitsemansa kannustuksen. Usein koko yleisön sytyttäjänä toimii yhtenäinen ja vakiintunut koodi, joka laukaisee kannustuksen. Esimerkkinä toimikoon Pelicansin ylivoima. Ns. pillibiisin tahdit ja laulun sanat Lets begin toimivat kannustamisen lähtölaukauksena. Vastaavaa en ole kokenut millään muulla liigapaikkakunnalla. Eipä siis ihme, että Isku Areenan tunnelmaa arvostavat myös vieraspelaajat. Aina joskus myös törmää sellaiseen ilmiöön, että Pelicansin kannustajien laulu raikaa korviin myös vieraskaukaloissa tehostemikin kautta. Viime lauantaina Pelicans kannustuskuoro lauloi kovaa ja korkealta siivittäen omalta osaltaan joukkueen hurjaan liitoon. Raumalla tuntui raikuvan vain Pelicans -kannattajien ääni. Hurjaa. KO-MA-ROV, KO-MA-ROV – laulu antoi kasvot Pelicansin viime hetken taistelulle.
Joukoissa on voimaa. Joukkokannustuksessa joukkovoimaa. So: Lets begin. Kenenkään kädet eivät kannustaessa kulu, mutta taputusten ääni kuuluu, ja se äänekäs kuudes kenttäpelaaja voi olla usein se kotijoukkueen ratkaiseva valttikortti.
Ili Varmavuo