Anna maila !
Olen kuullut sanottavan, että jääkiekkoseuralla menee niin kauan hyvin kun pukukopin oven takana seisoo yksikin fani. Vilkkainta liikehdintä pukukopin tuntumassa on aina pelien aikaan, mutta uskollisimmat fanit päivystävät ulko-ovella lähes joka harjoituksen jälkeen. Paikkakuntakohtaiset erot ovat melkoisia ja toki pukuhuoneiden sijainti vaikuttaa asiaan paljon. Harvalukuisin nimikirjoitusten metsästäjien klaani päivystää IFK:n ja Jokereiden hallien takaovilla. Kuopiossa, Raumalla ja Espoossa saa vierasjoukkue niin ikään luikkia omasta pukukopistaan lähes suoraan bussiin ilman että yhtään ihailijaa olisi näköpiirissä. Jyväskylässä kotijoukkue käyttää samaa uloskäyntiä vierasjoukkueen kanssa, mutta fanit ovat Suomen Ateenassa ilmeisesti sen verran sivistyneitä tai arkoja, ettei heitä ole juurikaan näköpiirissä. Muualla sen sijaan mailanpyytäjiä riittää.
Jääkiekkomuistojen kerääminen on mukavaa. Kerääväthän pelaajatkin ansaitsemansa IS-tähdet ”takanpäälle” aivan samoin ensimmäisen liigamaalin muistokiekko laitetaan visusti talteen. Pienen uskaliaan fanin illan kohokohdaksi saattaa muodostua pelaajalta saatu maila, nimmari tai joku muu esine. Katsomoon lentänyt virallinen SM-liigakiekko on myös kovaa valuuttaa pihapeleissä tai nuoren miehen kirjahyllyssä. Virallinen logokiekko kelpaa myös tuomareille muistoesineeksi ja aika ajoin tuomarit myös sellaisen pyytävät toimitsija-aitiosta mukaansa. Kiekon pyytäjät lähestyvät myös allekirjoittanutta illasta toiseen. Niin mukavaa kuin kiekkojen jakaminen olisikin, on se kuitenkin mahdotonta. Sorry, kiekkoja on rajallinen määrä ja logokiekot eivät aina tahdo riittää edes kauden loppuun. Saati jaettavaksi.
Jotain muuta jaettavaa sen sijaan joskus löytyy. Yrittänyttä ei laiteta tässäkään asiassa. Jollain nuorella miehellä on kaiketi kirjahyllyssään edelleen kauden päättäjäisissä katsomoon heittämäni virallinen liigalippis. Jääkiekkotoimittajat saavat myös kaikkien seurojen kausikirjat. Itse olen lahjoittanut kaikki kausikirjat eräälle Ranelle, jonka kirjahyllystä löytyy seurajulkaisut jo useamman vuosikymmenen ajalta.
Maila on kuitenkin se useimmin ruinattu muistoesine. Puumailojen kultakaudella kepin saattoi saada helpostikin. Jonkinlaista osviittaa asiaan antaa se, että eräällä kaudella Jan Latvala käytti 158 puumailaa. Laden puumailan saattoi tuolloin saada ehkä helpollakin. Huomattavasti arvokkaampi muistoesine oli kuitenkin saman kauden maila, jota käytti Aigars Cipruss. Eki nimittäin käytti koko kaudella vain kahdeksan mailaa. Puumailan vaihduttua komposiittikeppiin myös seurojen mailabudjetit räjähtivät. Maila alkoi olla arvoesine. Kukapa hullu lahjoittaisi pelin jälkeen yli satasen arvoisen muistoesineen ilmaiseksi faneille. Ei ainakaan rahakirstun päällä istuva seurajohtaja. Samalla mailojen kulutus/pelaaja on laskenut merkittävästi. Nykyään keskiverto pelaaja kuluttaa kauden aikana noin 30 mailaa. Osa mailoista kelpaa vielä liigajäiden jälkeen seuran A-junioreiden käyttöön, osa menee takuuvaihtoon, joten vain pieni osa jää esim. jaettavaksi.
Täytyy tunnustaa, että pieni keräilyvietti löytyy myös allekirjoittaneelta. Liiterin seinää vasten köllöttävät useiden Pelicansissa ja vihulaisten joukoissa vaikuttaneiden pelimiesten mailat. Muun muassa Mäkiahon, Kauppilan, M Peltolan, J Jääskeläisen, Kuivalaisen, A Niemen ja Heleniuksen mailat ovat saaneet seuraa myös Tenkratin, J Markkasen, Sicakin, Lieversin ja monen muun kepeistä. Lisäksi vuosien varrella olen onnistunut haalimaan kaikilta liigapaikkakunnilta viralliset pelikiekot, joista olen teettänyt kaksi taulua. Erikoisimmat muistoesineet itselläni ovat kuitenkin pari aitoa pelipaitaa. Toinen niistä on Oliver Setzingerin käyttämä Itävallan virallinen maajoukkuepaita ja toinen yhdessä ottelussa tositoimiin päässyt Pelicansin virallinen lauantaipaita. Mustalla paidalla ja numerolla 30 pelasi tuossa kamppailussa HIFK:ta vastaan eräs Sean Avery. Näitä virallisia paitoja voi muuten ostaa seuroilta. Myös Pelicans myy kauden päätyttyä vanhat pelipaidat. Ilves muuten tuotteisti Raipe Helmisen viimeisen liigakauden pelipaitojen osalta. Raipen pelissä käyttämä paita myytiin viime kaudella Tampereella lähes joka pelin jälkeen.
Eritoten anna maila- huuto kuuluu kuitenkin erottamattomasti jääkiekkokulttuuriin. Ja se hymy, joka nousee pienen pojan kasvoille kun hänen yllätyksekseen maila tupsahtaa kouraan yllättäen pyynnön jälkeen. Tuon perinteen en soisi koskaan katoavan. Niin kauan se myös säilyy, kun joku, jossain, tuon toiveen myös toteuttaa.
Ili Varmavuo
Marraskuu 1st, 2008 at 2:53
Selvä se jääkiekko fani olla kuka vain joka niin haluaa tehdä.