Keskikentän raataja

Viime torstain TV-ottelussa Blues-Lukko nähtiin ikävä tilanne, kun lahtelaisillekin tuttu puolustaja Santeri Heiskanen loukkaantui ikävän näköisesti. Taklaustilanteessa jalka taittui miehen alle ja pohjeluu napsahti poikki. Taklauksessa itsessään ei ollut mitää väärää. Viimeistään siinä vaiheessa moni oli varma, että sattui oikeasti, kun Heiskanen jäi jäälle makaamaan ja irvisti hurjasti. Tunnetusti Sane ei liiemmin anna pikkuvammojen menoa haitata. Ikävä tapahtuma, mutta peli on peliä.

Sane on ristiriitainen persoona jääkiekkopiireissä. Osa kunnioittaa ja arvostaa miestä yli kaiken, toiset puhuvat polvitaklaajasta ja miehestä josta ei ole kuin haittaa omalle joukkueelle. Samassa joukkueessa useamman vuoden pelattuani voin kertoa miehen olevan joukkueelle äärimmäisen tärkeä mies. Okei, välillä menee yli ja tunteet käyvät turhankin kuumina, mutta peräänantamattomuus ja uhrautuminen tekevät taatusti vaikutuksen joukkuetovereihin. Sarjassamme mukava omassa joukkueessa, mutta äärimmäisen rasittava kohdata vastustajana. 

Mitä tämän hetkiseen tilanteeseen tulee niin voi veikata, että kuntoutus on jo todennäköisesti käynnistynyt. Mies tunnetaan äärimmäisen tiukkana harjoittelijana, hän suorastaan rakastaa itsensä rääkkäämistä. Pelicans-ajastakin miehestä on muutama tarina, joka poikkeaa varmasti keskiverto liigapelaajan harjoittelurutiinesta.

Yhtenä kautena mieheltä hajosi polvi vuodenvaihteen aikoihin ja oli selvää, että loppukauden aikana kaukaloon ei olisi enää asiaa. Hallilla Sanea nähtiin harvemmin, mutta ne kerrat kun mies poikkesi, oli nähtävissä, että ainakin harjoiteltu on. Myöhemmin mies kertoi, että kuntoa ylläpitääkseen hän oli liittynyt kamppailulajien edustajien harjoituksiin mustankallion väestönsuojassa. Kesäharjoitusten alkaessa neljä kuukautta kamppailumiesten kanssa oli tehnyt tehtävänsä. Keskivartalo ja kädet olivat rautaisessa kunnossa.

Toinen tarina liittyy miehen jalkapallo innostukseen. Lätkäkauden päätyttyä Sane oli sitä mieltä, että koska menestystä ei tullut, on turha pitää minkäänlaisia taukoja harjoittelussa. Pelaajayhdistyksen määräämän lakisääteisen tauon vuoksi ei joukkueharjoituksia saa kuitenkaan aloittaa kuin n. 3 viikkoa kauden viimeisestä pelistä. Tämän vuoksi Sane otti yhteyttä silloiseen FC Lahden päävalmentajaan Harri Kampmaniin ja kysyi olisiko harjoitteluringissä tilaa yhdelle keskikentän raatajalle. Hape lupasi ottaa miehen harjoituksiin. Kuukauden verran FC Lahden mukana harjoiteltuaan hän pääsi ikään kuin “palkinnoksi” mukaan Cup-otteluun Vantaalle. Mies lämmitteli päätyrajalla kiltisti pitkän tovin toisella puoli-ajalla ja heitteli anelevia katseita valmennuksen suuntaan. Ilmeisesti raatajalle ei tarvetta sillä hetkellä ollut ja vaihto jäi Hapelta tekemättä.

Aika näyttää minkä “sijaislajin” mies on tällä kertaa valinnut.

 Jussi Saarinen

2 Responses to “Keskikentän raataja”

  1. tervaleijona Says:

    Voi ei. Oisin halunnut nähdä Jussi Saarisen vielä Pelicans-paidassa. Mutta toisaalta jos Blues oli kiinnostunut niin ehkä halusit vaan uusia tuulia?! Toivottavasti et kuitenkaan lopeta tätä bloggaamista :D Tsemppiä Espooseen!

  2. imobi Says:

    greatings…

    disagree…

Leave a Reply

*
To prove you're a person (not a spam script), type the security word shown in the picture. Click on the picture to hear an audio file of the word.
Click to hear an audio file of the anti-spam word