Lahdessa päästään nauttimaan uudesta videotaulusta vasta parin vuoden kuluttua ja luulisi maalikoosteiden esittämisen olevan silloin jo arkipäivää erätaukojen aikana. Muutenhan meillä alkaa homma olla aika lailla kuosissa.

Viihdyttävä kiekkoilta vaatii kuitenkin paljon töitä taustahenkilöiltä jäähallin kulisseissa. Uutteran työväen osalta kiekkoilta alkaa jo paria tuntia ennen ottelun alkua, jolloin hallia aletaan virittää valmiiksi ottelua varten. Ravintolat avataan ja kahvipannut alkavat porista jo paljon ennen kuin ensimmäinenkään katsoja saapuu halliin. Cheerleaderit saapuvat paikalle yhtä aikaa ensimmäisten järjestysmiesten kanssa ja kulisseissa alkaa kiihkeä valmistautuminen illan ottelua varten. Tahti sen kuin kiihtyy ottelun alun lähestyessä. Pelaajien sännätessä jäälle lämmittelemään eivät valmentajat suinkaan pääse  ryystämään  kahvia ennen ottelua omassa kopissaan. Pelicansin valmennusjohdolla pitää kiirusta sen  häärätessä ns. aitiokeikoilla kertomassa edessä olevasta ottelusta. Videoryhmä haastattelee samaan aikaan vierasjoukkueen valmentajaa ja heti perään kamerat suunnataan kotijoukkueen pukukoppikäytävällä Pelicans valmennusjohtoon. Samaan aikaan on Stoppelit virittämässä vehkeensä valmiiksi sisääntuloshowta varten ja Pekko Pelikaani sonnustautuu iltaa varten omaan rooliasuunsa pukukoppikäytävällä.  Kiireisten  tarjoilijattarien korkokengät kopiset aitiokäytävällä heidän kiikuttaessaan viime hetken tilauksia aitioihin ja ravintoloiden  hanoista juoksee kuohuvaa kuin konsanaan Niagaran putouksista. Ravintola Lämäri pullistelee asiakkaita ja alakerrassa Pelicans Loungea isännöivä Hanski Kinnunen tenttaa illan vierastaan.  Kaikki tämä vain muutamaa minuuttia ennen ottelun alkua suuren yleisön näkymättömissä. Ottelutapahtuman onnistuneeseen läpivientiin tarvitaan siis kymmenien osaavien ihmisten uutteraa työpanosta.

No mitäpä meikäläisen ottelutapahtuma pitää sisällään. Saavun hallille yleensä puoltatoista/kahta tuntia ennen ottelua. Ilta alkaa pukeutumalla Pelicans virka-asuun eli tummaan pukuun ns. huollon kopissa. Alkajaisiksi tarkistan  toimitsija-aition siivoten sen ja asetan musiikintoistolaiteet soittovalmiiksi.  Seuraavaksi on viritettävä äänentoistolaiteet valmiiksi lehdistötilaisuutta varten Pelicansin pukukoppikäytävällä. Tämän jälkeen suoritan soundchekin klubiravintolassa ja varmistan langattoman mikrofonin toiminnan. Sitten onkin aika suunnata ylös selostamoon tarkastamaan, että lehdistöllä on kaikki asiat reilassa. Lehdistötiedotteiden on oltava paikoillaan ja virvokkeita on oltava tarjolla. Tämän jälkeen onkin jo  aika suunnata illan ensimmäiseen haastatteluun, jossa vieraanani on usein esim. Pelicansin sairastuvalla olevia pelaajia. Ai mihin haastatteluun. No siihen mikä pidetään klubiravintolan haastattelulavalla. Samalla lavalla vierailee myös lähes joka erätauolla eri vieraita. Tälläkin kaudella haastateltavien kirjo on ollut laaja. Erätaukotentissä vierailivat mm. viime lauantain Jokerit- ottelussa Jari Litmanen ja Jokereiden Matti Virmanen. Yhtä kaikki; haastateltavat ovat joko kiekkoasiantuntijoita, tunnettuja urheilijoita, viihdetaivaan tähtiä tai valmentajia kuten maajoukkueen ykkösluotsi Jukka Jalonen. No ennen peliä kuitenkin käydään usein läpi edessä siintävä ottelu pelaajien vielä lämmitellessä. Tämän jälkeen mikäli aikaa jää seuraan lämmittelyn lopun. Sitten alkaakin jo jäänajo ja äänijänteiden avaus illan pelaajalistoja lukiessa. Pian saakin sitten kajauttaa ensimmäistä kertaa kitapurjeet pullolleen Pelicansin rynniessä jäälle. Erät soljuvat omalla painollaan; välillä töitä (kuulutettavaa ) on vähän, välillä paljon ottelusta riippuen. Tarkkana saa kuitenkin olla joka sekunti: kiekko on kova ja se liikkuu nopeasti lennähtäen välillä jopa toimitsija-aitioon. Sitä on siis muistettava seurata.  Erätauot kuluvat edellä mainittuja haastatteluja tehden.

Ottelun jälkeen on jälkipyykin aika. Noudan vastustajan valmentajan lehdistötilaisuuteen ja viimeisenä haastattelupisteeseen saapuu Hannu Aravirta. Kun ottelun tapahtumat on ruodittu loppuun, niin  osa katsojista istuu auton lämmössä jo lähes kotipihassaan lehdistötilaisuuden päättyessä. Kiekkoilta ei ole kuitenkaan osaltani vielä päättynyt. Nyt on purkutöiden aika. Toimitsija-aitio on saatettava samaan kuntoon kuin  missä se oli illan alkaessa. Äänentoistolaitteet on Lahdessa purettava ja haastattelupisteiden mikrofonit on kerättävä talteen. Halli on jo tässä vaiheessa hiljentynyt ja kiekko Reippaan B-teamin harjoitukset ovat usein arki-iltaisin jo täydessä vauhdissa. Ilta päättyy osaltani huollon kopissa teksti TV:n ääressä illan kierroksen tuloksia vielä kerran kerraten ja sarjataulukkoa summaten kellon viisareiden näyttäessä noin kymmentä. Viiden tunnin työrupeama on takana.

Ili Varmavuo

Pelicans piti kaksi viikkoa sitten tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi uuden päävalmentajansa nimen ja kaksi pelaajasopimusta. Kuten kaikki tietävät Leo Komarov ja Tommi Nikkilä jatkavat pussileuoissa myös seuraavan kauden ajan. Samassa tilaisuudessa Pelicansin toimitusjohtaja Ilkka Kaarna kertoi, että Pelicans rauhoittaa tilanteen, eikä kerro seuraavan kauden joukkueen pelaajasopimuksista kuin vasta kuluvan kauden päätyttyä.

Rauhoittaminen oli tässä yhteydessä hieman väärä sana. Kun jostain ei kerrota, niin se ei ole rauhoittamista. Sillä mikään ei ole sen ehtymättömämpi luonnonvara kuin pelaajasiirtohuhujen määrä.

Pelicans-faneja varmasti rauhoitti 2. helmikuuta se tieto, että Komarov ja Nikkilä jatkavat Lahdessa. Mutta yhtä varmaa on, että fanit alkoivat samalla hetkellä miettiä miten on Kari Sihvosen ja Henri Heinon laita. Jatkavatko he Pelicansissa ja samalla pysyisi kasassa Pelicansin kuluvan kauden ylivoimaisesti positiivisin ja paras ketjukoostumus.

Pelicansin valitsema tie rauhoittaa tilanne loppukauden ajaksi on ymmärrettävä. Kauden tärkeimmät pelit ovat edessä ja joukkueen pitää keskittyä vain ja ainoastaan oleellisimpaan, eli pelaamiseen.

Vaan kun elämä ei toimi näiden ideaalitilanteiden mukaisesti. Tiistaina ilmestyneessä Veikkaajassa oli juttu Kari Sihvosesta. Juttu alkoi näin. Alkuun uutinen: Kari Sihvonen on tehnyt ensi kaudeksi jatkosopimuksen Pelicansin kanssa.

Eli siis eihän se niin mene, että huhumylly pysähtyisi. Kun Ilkka Kaarnalta kysyy, että miten hän kommentoi Veikkaajan väitettä, on vastaus lyhyt. - En kommentoi.

Huhujen taustalla on usein kiekon sisäpiiriläisiä. Enkä yhtään epäile, etteikö Veikkaajan ja Marko Lempisen yllä lainaamani kappale olisi totta. Kari Sihvonen on todennäköisesti Pelicansin mies ensi kaudellakin. Ja niin voi olla hänen ketjukaverinsa Henri Heinokin. Vahvistusta näihin arvailuihin ei kuitenkaan saada ennenkuin kausi on ohi.

Huhujen liikkuminen on sellainen asia, että mikään seura tai kukaan johtaja ei pysty niitä hiljentämään. Huhut kuuluvat palloilulajien arkeen kuin nenä päähän. Niitä on aina ollut ja aina on.

Kuten edesmenneen Hockey-Reippaan nokkamies aikoinaan sanoi kevään kuukausina siirtouutisia kärttäneelle toimittajalle: - Miehiä tulee ja miehiä menee.

Esa Rauhanlaakso

Ensimmäistä kertaa jäähalliin astellessaan ei voi koskaan tietää minkälaiset työolosuhteet selostajaa odottavat. Periaatteessa homma toimii paikassa kun paikassa, kunhan vain kentälle näkee ja parikaapelin saa tökätyksi seinään kiinni. Ja näin myös aina silloin tällöin ajatellaan. Valitettavasti. Olosuhteet ovat periaatteessa parantuneet kymmenen viime vuoden aikana, mutta halliremonttien yhteydessä on myös selostuspaikkoja ja lehdistötiloja pantu uuteen uskoon, eikä aina olla onnistuttu.

Hupaista soutamista ja huopaamistakin on esiintynyt esim. Oulussa. Vanhasta selostuskopista tehtiin Raksilassa videotaulun ohjauskeskus ja vierasselostaja sijoitettiin ylimmän katsojarivin taakse ns. kameratason alle. Siinä huudettiin puolitoista vuotta, kunnes istumakatsomon valitusviesti kaikui Junnon korviin. Vierasselostajille osoitettiin uusi selostuskoppi lähes vanhasta paikasta. Helsingin vanhassa hallissa vierasselostamona toimi ennen vanhaan ns. vessakoppi. Selostustilan yhteydessä oli yläkäytävän aitioiden yhteiskäytössä ollut WC. Selostuskopin yleisilme oli kalusteineen kuin Kaurismäen elokuvasta 70-luvulta. Erään kesän aikana selostuskoppi oli purettu ja muutettu aitioksi. Selostajat sijoitettiin muun lehdistön joukkoon avokatsomoon. Muistan sen porun mikä siitä syntyi. Itse olen kuitenkin aina viihtynyt hyvin näissä avoselostamoissa. Niitä löytyy Hesan lisäksi Lappeenrannasta ja Raumalta. Osin yhteinen avotilaratkaisu on Lahden lisäksi käytössä Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa. Selostajien välissä on tällöin lasilevyt.  Muualla nautitaan sitten oman kopin rauhasta. Seuraavassa lyhyet kommentit joka paikkakunnalta:

Oulu, Raksila

Peruskoppi, vain analogiset yhteydet. Näkyvyys kentälle periaatteessa hyvä. Olosuhteet parantuneet suhteessa eniten. Reilut kymmenen vuotta sitten jos ulkona oli pakkasta kaksikymmentä, oli pakkasta selostuskopissakin muutama aste. Hip hurraa! Mikä tahansa voittaa sen aikaiset olosuhteet. Selostuslinjoja ei ollut lainkaan karsintapeleissä, joten karsintapelit Kärppiä vastaan selostettiin kännykkävirityksellä.

Kuopio, Niirala

Ahdas peruskoppi analogiyhteyksin. Näkyvyys hyvä. Ei eroa edukseen hyvässä eikä pahassa.

Jyväskylä, Hippos

Halliremontin yhteydessä selostamot sijoitettiin kokonaan toiselle puolelle kaukaloa. Täältä kaikki halliaan uudistavat voisivat hakea oppia. Puolittainen avoselostamo, jossa lasilevyt eri selostajien välissä. Loistavalla paikalla. Ei mitään moitittavaa. Sijoittuu rankingissani toiseksi.

Lappeenranta, Kisapuisto

Avoselostamo oivallisella paikalla. Näkyvyys erinomainen. Tunnelma ja vuorovaikutus katsojien kanssa plussaa. Liigan huonoimmat valot yhdessä Isku Areenan  kanssa miinusta.

Tampere, Hakametsä

Erilliskoppi parinkymmenen vuoden takaisessa kuosissaan. Ilman taustamikkiä olisi täysin eristyksissä eli umpiossa kökötetään. Selostusjakkarat olisivat uusimisen tarpeessa. Meikäläisen istumakorkeus ei riitä, vaan täällä on seisottava tai istuttava tuolin selkämyksellä.

Pori, Isomäki

Kylmän kalsea betonihalli, joka on tyhjänä luotaantyöntävä. Sama kylmyys tunkee selostuskoppiin. Tänne on varattava ylimääräistä ylle.

Rauma, Äijansuo

Halliremontti tehtiin, mutta selostuspisteet ja lehdistökatsomo jätettiin kunnostamatta. Todellinen maisemakonttori lähes ”kosketusetäisyydellä” kaukalon laidasta. Itse kuitenkin tykkään paikasta, vaikka toden totta työtiloiltaan se on ehkä karuin. Tunnelma ja vuorovaikutus plussaa. Kaukalon toisen päädyn toista nurkkaa ei näe lainkaan, se on miinusta.

Turku, Areena

Tunnelman tekee.. Selostaja. Täällä on hiljaisempaa kuin huopatossutehtaalla. Tehostemikin saa ruuvata äärimmilleen, mutta eipä sieltä juuri mitään kuulu. Hallin lattean tunnelman takia joutuu Turussa tsemppaamaan itse itseään selostustunnelmaan. Koppi ja fasiliteetit ok, mutta lehdistötiedotteet on painettu niin pienelle paperille, että niiden lukemiseen tarvitaan suurennuslasia. Säästökuuri näkyy.

Blues, Espoon Areena

Maan eliittiä. Koppi kylläkin korkealla, mutta kunnon ”kiikareilla” kyllä näkee eli silmälasien tulee olla täällä kunnossa. Korkealta selostamisessa on muuten se hyvä pointti, että jo hyökkäyksen varhaisessa vaiheessa näkee tuleeko siitä vaarallinen. Kenttätapahtumat on siis helppo hahmottaa kokonaisuutena. Lehdistöpalvelut moitteettomat. Ainoa paikkakunta, jossa selostajille jaetaan laukaisukartat erätauoilla. Tämä palvelu pitäisi saada joka paikkakunnalle. Se ei ole kuin yhdestä lähettipojasta kiinni ja pienestä viitseliäisyydestä. Hyvä Blues!  Rankingin ykkönen.

HIFK, Helsingin Halli

Avoselostamo lähes hallin katossa. Paikka on vähän niin ja näin, mutta avoselostamoissa on sellaista vanhan ajan tunnelmaa, josta pidän. Istumakorkeus ei meinaa riittää ja työtila on tosi ahdas, joten oma koroketyyny täytyy olla mukana pyllyn alle.

Jokerit. Areena

Selostamot olivat ennen lähes hallin katolla, mutta ne muutettiin pari kautta sitten aitioiksi. Hallin katonrajasta katsottuina pelaajat kutistuivat pikku-ukoiksi ja peli vaikutti aina hyvin verkkaiselta. En ihmettele, että ylälehterit kumisevat Areenassa tyhjyyttään. Pelin tunnelma ja intensiteetti katoavat etäisyyden myötä. Uusi selostamo sijaitsee pohjoiskaarteessa. Todellakin lähes maalin takana ollaan. Selostuskoppi erinomainen. Sijainti hankaloittaa kuitenkin selostajan työtä merkittävästi toisen päädyn jäädessä kauas horisonttiin. Toinen pääty onkin sitten sopivasti silmien alla. Kaksijakoinen paikkana siis. Fasiliteetit ok, mutta selostamon paikka hiukan hassu. Hallina Jaffala on lehdistölle yhtä hajuton mauton ja väritön kuin satunnaiselle katselijalle. Kaikkea on, mutta kuitenkaan ei oikeastaan mitään. Missä on esimerkiksi lehdistön työtila? Ei sellaista varmaan edes ole.

Hämeeenlinna, Rinkelinmäki

Oli maan paras ennen remonttia. On nyt yksi huonoimmista, ellei huonoin. Aiemmin selostuskopit sijaitsivat suoraan vaihtoaitioiden takana Sikakatsomon välittömässä läheisyydessä. Pelin intensiteettiä ja yleisön hurmosta ei voinut olla kokematta eikä näkemättä. Remontissa selostustila ja lehdistöhuone sijoitettiin hallin äärimmäiseen peränurkkaan. Selostuskopeista luovuttiin ja selostajat laitettiin ”istumaan” vierekkäin korkean baaritiskin taakse. Hiukan kuin pystybaariin hallin nurkkaan. Istumista en voi edes kuvitella, hyvä kun seisomakorkeuteni riittää nähdäkseni kaukalon toiseen päähän. Joudun seisomaan jakkaran välipienan päällä kurottaakseni itseni pidemmälle, jotta toinen pääty näkyisi. Ohuet lasilevyt erottavat selostajat toisistaan. Työrauhaa ei ole, sillä runsaslukuinen lehdistökatsomon käyttäjäkunta ravaa tiloissa heti erätauon alkaessa. Tulostaulu? Ei, sitä ei näe, mutta se on ratkaistu siten, että selostajien edessä olevaan kuvaruutuun tule koko ajan videokamerakuva tulostaulusta. Kelpo virityksiä. Ei ihme ,että paikallinen media on ollut koko kauden asiasta näreissään. Entinen ykkönen on halliremontin jälkeen jämähtämässä rankingissani viimeiselle sijalle.

Lahti,Isku Areena

Kotipelejä en selosta, mutta paikka on tuttuakin tutumpi viimeistä nurkkaa myöten. Lahti kuuluu tiloiltaan liigan keskikastiin. Yksikään vierasselostaja ei ole tuonut esille mitään epäkohtia. Paikka on siis toimiva. Tulevan halliremontin yhteydessä selostamot menevät myös meillä uuteen kuosiin. Silloin on suunnittelijoiden syytä käydä opintomatkalla  Jyväskylässä, muttei taatusti Hämeenlinnassa.

Ili Varmavuo

Onko valmentaja juuri niin hyvä kuin hänen viimeinen näyttönsä on? Jos näin on, niin Toivolan Lukko-kaudet eivät menneet ihan putkeen. Toisaalta Ässien peräsimessä herra ansaitsi hopeaa kaudella 2005-2006.

Toivola itse sanoo välivuoden tehneen hänelle hyvää. Etäisyys päivittäiseen valmennustyöhön voi tosiaan tuoda uusia ajatuksia. En usko, että Toivola yrittää peluuttaa ensi kauden Pelicansilla samanlaista jääkiekkoa kuin hän yritti Porissa ja Raumalla. Jotain kertonee se, että Toivola halusi Pelicansin nykyisen Pasi-duon jatkavan hänen apunaan.

Toivolan kohdalla unohdetaan usein se, että hän on Jyväskylän koulukunnan kasvatteja ja vasta nuori, kehittyvä, valmentaja. Menneisyydestä nousee mieleen eräs Jyväskylän koulukunnan valmentaja, jota oltiin tuomitsemassa jo epäonnistuneeksi valmentajaksi. Muuan Erkka Westerlund veti Jyväskylän ylpeyttä kolmatta kauttaan, kun potkut tuli. Sitten Westerlundin tie vei Raumalle ja Lukkoon, mutta menestystä ei tullut sielläkään ja herra oli tuomittu akateemiseksi tutkijaksi, joka ei haalarihommissa menesty.

Vaan miten kävi? 1990-luvun lopussa Westerlund nousi Raimo Summasen kanssa tuhkasta ja edessä oli menestystarina.

Suomessa valmentajakuviot ovat hyvin usein lyhytjännitteistä touhua. Siksi Pelicansin kohdalla pistää silmään se, että uuden miehen mukaan tuomisen rinnalla seurajohto halusi säilyttää jotain vanhaakin. Vanhat apuvalmentajat jatkavat. Iällä pilattuja eivät Pelicans-luotsit ainakaan ole ja räiskyvyyttä lienee luvassa. Mika Toivola hakkasi Ässissä hurmoskevään aikana kätensä rikki seinään, kun ei ollut tyytyväinen ja kulki sitten kipsi kädessä finaalien aikaan. Pasi Nurmisen temperamentti tiedetään, mutta ei Pasi Räsänenkään aio omien sanojensa mukaan olla vain se tasapanoittava lenkki kahden välissä.

Mielenkiintoinen kolmikko, jolta voi odottaa värikkäitä lausuntoja kauden aikana - ehkä myös värikästä peliä. 

Tasainen kansallinen sarja on osoittanut vetovoimansa. Tätähän on kaivattu vuosia. Pienet jyräävät ja isot ihmettelevät, ainakin runkosarjassa. Kulisseissa tehty raaka työ on kantanut hedelmää. Pitkään puhuttiin siitä, että seurojen resurssieroja pitäisi tasoittaa. Tämä ei käynyt kaikille. Urheilu on onneksi ihmeellisyyksiä täynnä ja yhtäkkiä isot huomaavat olevansa pieniä ainakin hetkellisesti. Ja hyvä niin. Urheilun viehätys syntyy yllätyksellisyydestä. Minä tahansa päivänä, missä tahansa ottelussa lopputulos voi olla tällä kaudella Veikkauksen vedonlyönnin kertoimenlaskijan painajainen.

Napinaakin kuuluu, ainakin isojen seurojen hallitusten ylimmillä posteilla istuvien taholta. Sarjaa pitäisi supistaa. Samaa mantraa ovat hokeneet tietyt tahot jo vuosia ruokkien sanomaansa aina säännöllisesti silloin tällöin. Ja varsinkin taloudellisen taantuman kolkuttaessa joiden seurojen oville, on pölyttynyt luuranko kopisteltu jälleen kaapista esiin.  Miksi sarjan supistamisajatus ilmaantuu keskusteluun puolihuolimattomasti heitettynä? Vanha sanonta kuuluu: Valta korruptoi, absoluuttinen valta korruptoi täydellisesti. Yhtälailla bisneselämässä sanotaan, että lama jakaa markkinat. Syntyy uusia nousijoita vanhojen menestyjien rinnalle ja tilalle.

Liigan supistamista perustellaan sillä, että tarpeeksi hyviä pelaajia ei kuulemma riitä kaikille 14:sta seuralle. Pöh ja pah sanon minä. Kun sarjakärki saa nöyrtyä ilta toisensa jälkeen tammikuussa, ja kun sarjan hännänhuippu voi voittaa iltana minä hyvänsä kenet hyvänsä, niin missä se materiaaliero sitten näkyy? Vai onko ero suorittamisessa, valmennuksessa, vai missä? Tiukemmat pelit kuulemma kehittäisivät pelaajia paremmin maajoukkueen käyttöön. Miten niin tiukemmat? Eivätkö pelit lähes poikkeuksetta pääty maalin tai kahden erolla hirmuisen taistelun jälkeen? Asetelma on nykyisin usein nuoret ja nälkäiset vastaan ylipalkatut ja kylläiset.

Itse tarkastelen asetelmaa kauppiaan näkökulmasta. Väitän, että sarjan supistamisen kannalla olevat tahot viis veisaavat muista kuin omista intresseistään. He haluavat pudottaa pelaajan tukkuhintaa. Tuotannontekijöiden hintaa on saatava laskettua. Isoja seuroja johdetaan kuin pörssiyhtiöitä konsanaan. Tulot eivät merkittävästi kasva, joten menoja olisi karsittava. Vähentämällä kilpailua kotimaisista tuotannontekijöistä (pelaajista) heidän palkkansa laskisi. Eli jos työpaikkoja olisi vähemmän, niin työntekijät eli pelaajat olisivat halvempia suurseurajohtajille. Näin taitaa ajatuskulku juosta.

Hieno yhtälö. Toimiva? No epäilen. Suomalaiset pelaajat ovat kovassa huudossa Euroopassa. Esimerkkejä riittää vaikka kotikulmilta. Contineltal Cupin lopputurnauksessa tammikuussa erään Rouen Dragonsin paidan vetivät ylleen Pelicansinkin paitaa kantaneet Jaako Niskavaara, Jarkko Glad ja Mikko Peltola. Suomessa heidät taidetaan monen mielestä jo noteerata iltaruskon pelaajiksi. Samoin Toni Saarinen, jonka pelinumeron 40 valitsi omaan paitaansa Jakub Sindel, on pelannut jo usean kauden ajan menestyksekkäästi Itävallassa. Jos kunnon työmiesten palkat tippuisivat Suomessa, niin eiköhän lopputuloksena olisi se, että pelaajavirta Eurooppaan vain kiihtyisi. Nykynuoret osaavat ja uskaltavat kyllä lähteä maailmalle. Jopa A-juniorit hakevat tätä nykyä kokemusta Euroopan kentiltä hakeutuen sikäläisiin sarjoihin.

Nuoria pelaajia mollataan nykyään tämän tästä. Eivät pelaa höntsää, eivät osaa mitään, ovat pudonneet kehityksen kelkasta jne. Monia sarjoja ja maailmaakin nähnyt Kari Eloranta tyrmäsi väitteen haastatellessani häntä. Pirin mukaan Mestiksessä kasvaa koko joukko nuoria  tasokkaita ja taitavia pelimiehiä. Pelaajien taso on yllättänyt tällä kaudella Pirin positiivisesti.

Nykyinen 14:sta joukkueen sarja takaa sen, että kaikkiin joukkueisiin mahtuu  mukaan nuoria pelaajia, jotka kypsyvät paineen alla timanteiksi a`la Marko Pöyhönen.  Mikäli sarjaa supistettaisiin väliinputoajiin kuuluisivat nuoret tulevaisuudessa maajoukkuepaitaa kantavat miehet. Nuorten pelipaikkojen puolesta pelätään jo nyt uuden säännön kutistaessa ensi kaudella joukkueen koonpanoa. Säästöjä seuroille, nääs?  Kysymys kuitenkin kuuluu: Kuka liigassa sitten enää kymmenen vuoden kuluttua pelaa, jos nuorten paikat viedään liigamiehistöistä pelaajakokoonpanoja supistamalla tai sarjoja pienentämällä?  Paluumuuttajat, ikämiehet, Euroopasta? Minä ainakin liputan nykysysteemin puolesta. Eiköhän siis haudata supistamispuheet ja vaietaan ne kuoliaiksi.

Niin, toisesta hyvästä kansallisesta sarjasta käy esimerkkinä eräs Englannin Valioliiga, The Premier League. Maailman seuratuin futisliiga? No ainakin Suomessa. Huipputasokkaat ryhmät, tasokkaat ottelut, kiinnostava sarja ja yleisön kiinnostus tapissa. Joukkueet on  koottu pääosin vain parhaista pelimiehistä. Onko ollut merkittävää vaikutusta maajoukkuetoimintaan? On. Kuka muistaa milloin Englannin maajoukkue on viimeksi saavuttanut merkittävää menestystä? On käynyt pikemmin päinvastoin. Englanti ei edes selvinnyt viimeksi arvokisoihin asti.

Ili Varmavuo

Vaikka kieltäydyin, niin höntsääminen on mielestäni hienoa. Valitettavasti se taitaa olla myös hiipumassa oleva laji, kiitos näiden nykyisten talvien. Nyt ulkona näyttää hienolta ja ulkojäätkin saadaan taas kuntoon, mutta kuka tietää millaista on viikon kuluttua?

Pikkupoikana tuli höntsättyä ulkojäillä. Pakkasraja taisi olla jossain 25 asteen paikkeilla. Mieltä lämmitti, kun muutama päivä sitten näin tien laidassa isän ja pojan (oletettavasti) kävelevän jääkiekkomailat olkapäillä ja kassit lavan mutkasta roikkuen. Olivat varmaan menossa keskenään jäälle pelaamaan SM-liigan ratkaisevan finaalin viimeistä maalitilannetta.

Toivon, että tuollainen höntsääminen ei katoaisi kokonaan. Ensinnäkin siinä saa raitista ilmaa ja mielikuvitus lentää. Aikuisten miesten jäähallissa höntsääminenkin on hieno laji, mutta kuulopuheiden mukaan se voi joskus lipsahtaa liian vakavaksi. Potta päähän ja aivot narikkaan ei ole aina hyvä yhdistelmä.

Höntsääminen palautui mieleeni torstai-iltana, kun kuunteli Ilin selostusta HPK-Pelicans-pelistä. Taisi Pelicansin miehistö olla puolitoista erää ulkojäillä ihmettelemässä lumisadetta. Vaan peli kääntyi lopulta lahtelaisittain hyvään suuntaan. Käsitykseni mukaan Pelicansin maalintekijöistä ainakin Vili Sopanen, Jesse Saarinen ja Marko Jantunen ovat viettäneet paljon aikaa ulkojääleikeissä, joten höntsäämisen ansiosta Lahteen oli tuomisina kaksi pistettä.

Kaikki siis höntsäämään! Juniorit ja vähän vanhemmatkin. Talvisella jäällä voi saada hienoja kokemuksia.

No miksi sitä kiekon mentävää reikää ei sitten vastustajan maalilta tahdo löytyä. Tutkitaanpa asiaa hieman toiselta kantilta. Olet varmasti itsekin yrittänyt jotain asiaa pakonomaisesti onnistumatta siinä? Niinpä. Turha rutistus ja yliyritys vie luovuuden, kehon liikkeet muuttuvat sulavasta väkinäisiksi. Ei budolajin harrastajakaan väkisin vastaliikettään tee, vaan hän pyrkii myötäilemään vastustajan liikettä ja jatkamaan sitä. Kamppailu on sulavaa, ei ruhjovaa tai repivää.

Olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela vieraili viime viikolla Pelicans matsissa. Nyt  harmittaa, kun en kysynyt häneltä hänen filosofiaansa tähtäämisen ja ampumisen suhteen. Luin syksyllä mielenkiintoisen artikkelin toisen olympiaedustajan Juha Hirven metodista. Artikkelissa Hirvi kertoo tuloksenteon taustat. Pakottaminen ja tiedostamisen tasolla toimiminen on artikkelin mukaan ampujan suurin vihollinen. Kaikki tapahtuu lajissa kuin itsestään. Ampumaurheilussa oleellista on ”odottelu” sen jälkeen kun ampuma-asento on saatu kuntoon. Kun alitajunnan tasolla tähtäinkuvio osoittaa napakymppiä, silloin puristetaan lähes yliherkkää liipaisinta automaattisesti laukausta tiedostamatta. Tietoinen aseenpiipun siirtely ja aseen laukaiseminen olisikin mahdotonta, sillä jo millin liike ilmakiväärin piipussa vie luodin kympin sijasta kuutoseen. Pienet on marginaalit. Eli jos ampuja tekee ampuessaan tietoisen päätöksen, että nytpä minä painan liipaisinta, niin hutikuti tuli. Optimaalinen laukaus tapahtuu automaattisesti. Keho on valmis ja pää on niin sanotusti tyhjä, ja sitten se kuti vain lähtee osuakseen kymppiin.

Voisiko sama päteä jääkiekossa? Mitä enemmän pelaaja ajattelee sitä mihin hän aikoo laukoa, sitä varmemmin päätypleksi paukkuu maalivahdin takana. – No nyt meni kerrankin sinne minne yritin. Tuo lause on maalinälkäiselle yleisölle turhan tuttu pelaajahaastatteluista. Paljon useammin kuulee maalintekijän sanovan jotain sen suuntaista kuin: No vedin vain sinnepäin ja kas, siellä lepäs! Niinpä. Jostainhan sanonnat silmät kiinni ja sinnepäin sekä luonnistuu kuin luonnostaan ovat syntyneet. Pohdimme asiaa syksyllä Pelicans sentterin Toni Koivusen kanssa. Bobi ainakin itse kokee näkevänsä väläyksenomaisesti aukon maalivahdin vartioiman maalin suulla. Silloin lähtee kuti. Lähteekö se tiedostamatta vai tarkoitushakuisesti tähdäten kohden tuota ”reikää seinässä”, siihen ei Bobi osannut varmasti vastata. Eräälle Wayne Gretzkyllekin muuten sanottiin aikanaan seuraavasti: Epäonnistut varmasti kaikissa niissä laukauksissa, joita et ammu!

 Pitäisikö pelaajan siis ampua surutta ja siekailematta silmät kiinni pää tyhjänä ajatuksista. En tiedä. En usko. Jotain suunnitelmallisuutta eli kuviota tarvitaan, mutta turhat kuoletukset ja jouhevan liikkeen pysäyttäminen vaikuttavat väkinäiseltä puurtamiselta. Sehän tiedetään, että tyhmä paljon töitä tekee, vaan viisas pääsee vähemmällä.

Maallikko haksahtaa samaan yliyrittämisen ansaan erätaukokilpailuissa, joissa keskiympyrästä ammutaan kiekkoja maaliin. Seuraava tapaus on viime lauantailta. Selvästi jääkiekkomailaa aiemminkin kädessään pitänyt kaveri lähtee Espoossa iskemään kymmentä kiekkoa erätaukokilpailussa puolikentästä maaliin. Helppoa? No, ei ainakaan tällä kertaa. Hurja yritys ja puristus näkyy ensimmäisissä vedoissa, jotka menevät ohi. Yllättäen kun mitään ei ole enää voitettavana, kaveri iskee puolihuolimattomasti loput viisi kiekkoa tyylipuhtaasti keskelle maalia! Silmät kiinni ja sinne päin - vai miten se nyt oli.

Tiedostamatonta toimimista kuvataan urheilussa sanalla Flow. Tuohon Flow- tunnetilaan ei pääse väkisin yrittämällä, mutta tuohon tilaan päässyt urheilija onnistuu kuin itsestään. Parhaimmillaan jääkiekossa kuvio kulkee repimättä ja rouhimatta kuin sula vaha. Vastustaja näyttää kömpelöltä puupökkelöltä kiekon ja miesten liikkuessa saumattomasti yhteen kuin suuremman kapellimestarin ohjaamana. Vielä hienompi tunne kuin itse maalin syntyminen, ainakin minulle, on oikeastaan se sekunnin puolikas, jolloin kaikki tajuavat maalin olevan väistämättömyys kiekon saapuessa takatolpalla päivystävän pelaajan lapaan tyhjän maalin odottaessa hänen edessään. Kädet nousevat katsomossa kohden kattoa ja mylvintä alkaa oikeastaan jo hetkeä ennen maalia. Tällöin haluttu ja haettu kuvio on onnistunut täydellisesti ja todennäköisesti vaivattoman sulavasti pelaajien tuskin suomatta sen toteuttamiselle edes ajatuksen puolikasta.

Ili Varmavuo

Tahattomia kömmähdyksiä sattuu allekirjoittaneellekin. Eilen lipsautin ottelun alla kokoonpanoja lukiessani IFK:n Juha Pitkämäen sijaan vierailijoiden kokoonpanoon Tero Pitkämäen. Keihäsmiestä ei kuitenkaan kaukalossa nähty. Mistähän ydinjatkeen osasta sekin lipsahti? Myös rangaistusten syyt lipsahtelevat väliin väärin osin epäselvien tuomarimerkkien syystä. On mulla kuitenkin joskus jopa joukkue mennyt huomaamattani sekaisin. Kärppiä pitkään edustanut Kimmo Koskekorva saapui takavuosina Tapparan riveissä Lahteen. Koskenkorvan saadessa jäähyn ajatus karkasi hetkeksi vauhtikoneen Oulun vuosiin, ja niinpä kuulutus alkoi komeasti : Kärpät 10 K Koskenkorva… Vieruskaveri iski kuulutuksen jälkeen kyynärpäällä kylkeen kysyen : Ili Missäs pelissä sää oikein oot?  Mä ainakin oon pelissä Pelicans vs. Tappara.

Myös TV:n lätkälähetykset sisältävät usein tahatonta komiikkaa kaikkien suhtautuessa touhuun niiiin tosissaan. Lauteille on marssitettu toinen toistaan välkympää kommentaattoria ja kenttähaastattelijaa, eikä kotikatsomoissa voi olla suoritusta seuratessaan olla kuin hymyssä suin. Parhaimmillaan ollaan kuin Kummeleiden kyydissä. Maikkarin oranssitakit herättivät aikanaan hilpeyttä, mutta kyllä nykymeno vie voiton kaikesta. Tämä ajatus tuli päähäni kun katsoin hiljan Maikkarin Tulosruutua. Yht`äkkiä ruutuun pelmahti rautakangen pukunsa sisään piilottanut juontaja  ja hänen vieraansa. Kommentaarit laukoivat tuomionsa totisella naamalla Suomen jäätyä nuorten kisoissa rannalle. Tulos oli tyly: jotain tarttis tehrä ja pian, muuten muut karkaavat. Huomio oli ehkä oikea, mutta clipin toteutus irrotettuna omasta erikoislähetyksestään keskelle Tulosruutua oli Kummelin Horror Showta parhaimmillaan. Todellista tilannekomiikkaa Prime Time katseluaikaan. Ei ihme, että Juhani Tammisella on kysyntään kommentaattorin pallille vuodesta toiseen tositoimien alkaessa. Tami on edelleen omaa luokkaansa sillä saralla.

Toki Taminkin lohkaisut ovat olleet väliin aika lennokkaita. Tammisen lanseeraamat lentävät lauseet ovat kuitenkin jääneet elämään ja mies on edelleen tee se itse - imitaattoreiden kestosuosikkeja. 60 minuutin paine, respect the blue line, Kis – Keep It Simple jne. ovat jääneet elämään omaa elämäänsä. Tami oli ensimmäinen kommentaattori joka uskalsi laittaa ja joka laittoi itsensä ja persoonansa peliin suorassa TV-lähetyksessä. Sen minkä Anza Mertaranta teki kiekkoselostamiselle ja sen minkä Jari Sarasvuo teki yritysvalmennukselle, sen J Tamminen teki kiekkokommentoinnille. Kommentaattorista tuli kansan suosikki. Tami opetti kädestä pitäen lajia sitä ymmärtämättömille satunnaiskatsojille. Ja hän teki sen tyylillä, viljavalla kielellä ja hyvillä höystöillä. Toki väliin syntyi ja syntyy sitä tahatonta komiikkaa, joka vain antaa menestyksekkäälle suoritukselle sen lopullisen mausteen.

Jokaisella menestyjällä on oma esikuvansa. Tiedä sitten onko Tamin esikuva kommentaattorina amerikkalaiselle yleisölle jenkkifutiksensalat paljastanut John Madden. Tämä entinen pelaaja opetti kädestä pitäen TV- katsojille 70-luvulla jenkkifutiksensalat, niin että peli nousi katsojien suosikiksi ja maan mahtilajiksi. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että amerikkalaisen jalkapallon pelikonsolipelit on nykyisin nimetty Maddenin mukaan. Siihen, että jääkiekon pelikonsolipelit nimettäisiin Tamin mukaan ei kukaan hullukaan usko. Sen sijaan on syytä toivoa sitä, että Tami nähtäisiin kommentaattoreiden eturivissä edelleen, vaikka väliin nähtäisiin ja kuultaisiinkin tahatonta komiikkaa.

Ili Varmavuo

Omalle verkkokalvolleni on piirtynyt kuva pelaajajoukosta, joka kulkee pukuhuoneesta kentälle. Pukuhuoneen ovenkarmin yläpuolella on teksti, johon jokainen pelaaja koskee matkallaan ulos. One Team, One Goal! Teksti on vuosien saatossa nuhraantunut lähes lukukelvottomaksi tuhansista lääppäisyistä. Kaikki joukkueen pelaajat kuitenkin tuntevat tekstin ja sen sanoman. Tekstin koskettaminen on pyhä traditio. Okei – edellä kuvattu on niin amerikkalaista, mutta tavallaan niin totta tänä päivänä. Lukuun ottamatta tekstin koskettamista. Jokaisella joukkueella on nykyisin joku teema, motto, slogan tai lineri mitä hoetaan. Tuo lause löytyy joukkuetakista, verkkapuvusta, harkkapaidasta, College-asusta  tai vastaavasta. Vai onko vielä sellaista joukkuetta, jolla ei ole mitään teemaa kuluvalle kaudelle?

What Ever It Takes- lukee erään Pelicans pelaajan pelivarusteiden vieressä. Tuo lause on hänen henkilökohtainen piiskurinsa. Toiset joukkueet ovat maalanneet iskulauseet suurin kirjaimin pukukopin seinälle, toisten joukkueiden tyytyessä koristelemaan esim. printtimateriaalin iskulausein. Yhteistä on se, että samaa teemaa toistetaan läpi koko kauden. Joukkueiden iskulauseiden bongaaminen on tarkalle havainnoitsijalle helppoa. Espoon Bluesin ns. luistinmatossa näyttää lehtikuvien perusteella lukevan Fearless Heart – Peloton Sydän. Tätä viestiä pelaaja siis tuijottaa pukukopissa. Itsesuggestiota. Varmasti, ja varsin kuvaavaa joukkueen valmennuksen vaatimaan pelitapaan peilaten. Bluesin kopin seinällä muuten lukee Never Outworked, joka myös kuvaa joukkueen pelaajilta vaadittavaa uhrautumista hyvin.

Ensimmäinen Pelicans- teema, jonka muistan juontaa Piri Elorannan kaudelta. 10-vuotta sitten  viesti oli vielä suomenkielinen: Menestys tule ennen työtä vain sanakirjassa. Muutama muukin on jäänyt mieleen. Hidden Peak- teema  kuvasi kaiketi sitä, että sen vuotuisen nuoren joukkueen potentiaali oli tulevaisuudessa ja tehty työ lunastettaisiin menestyksenä myöhemmin, vaikka huippu olikin vielä silloin piilossa. Viimeisten vuosien teemat ovat toki tuoreessa muistissa. Do It Better – sloganin alla kiekkoiltiin viime kausi. Pääteeman vierellä saattaa kulkea useitakin sivuteemoja, kuten yllä oleva Bluesin luistinmatto esimerkki osittaa. Uudella teemalla  haetaan esim. lisäpotkua tekemiseen vaikka playoff otteluiden alla. Viime kaudella Pelicans plaoyoff- teemana oli History Hunters. Historiankirjoitus olikin lähellä onnistua, sillä Jokereiden kanssa  väännettiin playoffsarjassa tosissaan. Itse pidin erityisesti parin vuoden takaisesta playoffpaitaan painetusta teemasta. It`s a beautiful Day- Don´t let it get away. Sanoma on niin tosi, kukapa noita  hienoja hetkiä haluaisi kadottaa.

Seuran toimintaa yleisellä tasolla kuvaat ”linerit” ovat usein helmiä. HIFK:n käydessä viimeksi lahdessa bongasin joukkueruokailussa ottelun jälkeen pelaajan, jonka paidan selkämyksessä luki: Playing for IFK doesn`t built your caracter. It reveals IT! eli Pelaaminen IFK:ssa ei kasvata luonnettasi. Se paljastaa sen! Voisiko IFK:n brändin näköisen  kiekkoilijan selkämyksessä mitään muuta lukeakaan. Pelaaja, joka saa  vetää tuon paidan ylleen kantaa sitä varmasti ylpeänä tiedostaen, että oikeassa kohderyhmässä paidan sanoma osuu ja uppoaa. Tätä paita kantaa Stadin Kingi!

Toiset teemat kasvavat kansainvälisesti tunnetuiksi. Liverpoolin You Never Walk Alone on yksi näistä. En edes tiedä minkään muun jalkapalloseuran ohjenuoraa, enkä oikeastaan edes välitä tietää. Poolin slogan kelpaa minulle. Entä mikäpä on sinun joukkueesi teema, ja mitkä ovat kautta aikain parhaat teemaat. Keskustelu jatkukoon siltä osin.

Yks juttu vielä. Luovuus syntyy kuulemma laiskasta joutenolosta. Ja joutenhan tässä ollaan oltu. Blogikin retuperällä. Tästä eteenpäin kerta viikkoon, ainakin. Vaatikoon sen synnyttäminen sitten mitä tahansa - Whatever It Takes!

Ili Varmavuo

Perinteisen kannustamisen lisäksi fanijoukot ovat ottaneet tehtäväkseen katsomotaiteen luomisen. Siis minkä? Luit aivan oikein. Katsomotaiteen. Katsomotaidetta voi mielestäni olla yhteneväinen asustus siinä missä poskeen kasvoväreillä maalattu seuran logo. Katsomotaiteelle yhteistä on kuitenkin seuran värien tunnustaminen. Värikylläisyys on Tifojen valtti. Tifo - tarvikkeita voivat olla myös seuran väreillä koristellut liput, kaulaliinat, maalatut lakanat tms.

Suuressa mittakaavassa toteutettua kannattajien järjestämää koreografiaa kutsutaan siis Tifoksi. Sana on lyhennys italialaisesti kantasanasta tifosi = kannattajat, mutta lyhennetyssä muodossaan Tifo se käsitetään siis ”katsomotaiteeksi” .

Jokainen meistä on törmännyt Tifoon ainakin TV:n välityksellä. Katsomotaidetta on siis se tilanne kun kaikki katsomossa olevat  nostavat yhtä aikaa esim.  päänsä päälle heille jaetun paperinpalan. Kaukaa katsottuna/kuvattuna tuosta paperipalamosaiikista muodostuu sitten jokin sana tai tarkkaan harkittu kuvio. Isojen urheilukilpailuiden avajaisissa tai jalkapallo-otteluissa edellä kuvattu Tifo nähdään usein.

Tifot ovat rantautuneet myös Suomeen ja myös kiekkohalleihin. Jokerifanit toimivat käsittääkseni tässä asiassa uranuurtajina, mutta ilmiö on leviämässä pikku hiljaa myös muualle. Onnistuakseen koko hallissa järjestettävä Tifo vaatii kuitenkin jokaisen katsojan osallistumista. Olen nähnyt tällä kaudella Suomessa kaksi suurta Tifoa. Ensimmäinen Tifoista järjestettiin Raipen paidan nostajaisissa Tampereella. Istuimille etukäteen jaetuista paperinpaloista muodostui upeasti sana Raipe, joka kiersi hallia. Sen saattoi nähdä tuntia ennen peliä, kun kukaan ei ollut vielä halliin saapunut, mutta sitten kun hallintäyteisen yleisön olisi pitänyt nostaa paperinpalat suorille käsille juhlakalun astellessa sisään jokin meni mönkään. Välinpitämättömyyttään osa  katsojista ei vaivautunut nostamaan paperia kasvojensa eteen ja näin ollen Tifo onnistui vain tyydyttävästi. Vielä karkeampi esitys nähtiin viime perjantaina Lappeenrannassa . Saipa Fanit olivat nähneet tuntien vaivan jakaessaan paperipalat jokaiselle katsojalle tarkoin määrätyn suunnitelman mukaan. Toista päätyä koristi upea lippulinna ja kaukalon levyinen banderolli. Mitä tapahtui joukkueiden luistellessa jäälle? Fanit hoitivat osuutensa kympin arvoisesti. Koko toinen pääty leimusi Saipan väreissä lippulinnan huojuessa. Suurin osa istumakausikortin omaavista katsojista lipitti kuitenkin vielä kahvia käytävillä. Tifo meni tältä osin täysin persiilleen. Yrityksestä ei lappeenrannan fanijoukkoa voi kuitenkaan syyttää. Täysin onnistuessaan hallia olisi kiertänyt komeasti keltamustalla teksti 1948 ja 60 v. Katsomotaideteos siis lässähti osin pannukakuksi siksi, että osa katsojista suhtautuu ilmeisesti näihin yhteisiin tempauksiin ylimielisen vähättelevästi asenteella ”no minä en nyt ainakaan heiluta mitään paperia ”. Tiedottamisesta asia ei ainakaan ollut kiinni. Jokaisessa katsomolohkossa oli paikalla fanien edustaja, joka antoi tarvittaessa ohjeita kädestä pitäen. Niin ikään paikallislehti oli uhrannut palstamillimetrejä päivän lehdessä asiasta kertoakseen.

Itse en voi ymmärtää meidän suomalaisten mentaliteettia ja huonoa käytöstä näissä tilanteissa. Me nautimme katsomotaideteoksista  nähdessämme niitä, voivottelemme ja itkemme oman katsomokulttuurimme vaitonaisuutta ja värittömyyttä. Samalla me kuitenkin työnnämme päämme pensaaseen, kun joku pyytää meitä osallistumaan moiseen. Hyi meitä.

On Tifoja muuten Lahdessakin nähty. Soihtuja on poltettu oikein luvan kanssa ja muutakin katsomotaidetta on esitetty. Suomen oloissa pidän katsomotaiteena jo sitä, että koko katsomo pyörittää kannustusliinoja yhtä aikaa. Muistattehan. Niitä liinoja, joita jaettiin katsojille viime kevään Playoff- otteluissa. Aluksi liinat pyörivät Lahdessakin ujosti ja arasti siellä täällä. Mutta kaikkien havahtuessa siihen, että Hei täähän on mukavaa, alkoivat samaiset liinat pyöriä pelin loppua kohden jo vimmatusti. Se on sitä yhteisöllisyyttä. Se on sitä kiekkokulttuuria. Pidetään ystävät siitä hyvää huolta ja silloin kun Lahdessa järjestetään ensimmäisen suuri Tifo, ollaan silloin kaikki mukana remmissä. Eiks joo?

Ili Varmavuo