Pallonkiertäjät

   ”If I take one more step, it’ll be the farthest from home I’ve ever been.” - Samwise Gamgee (more…)

Moi. /Lyhykäisyydessään voisin kirjoittaa tähän vain ainoastaan yhden lauseen: Älkää lentäkö LANilla./   En kuitenkaan ole yhtä julma, kuin nuo kasvottomat pirun kätyrit tuossa kyseisessä lentoyhtiössä kerron teille hieman pohjustusta mielipiteelleni. Lähdimme Rio de Janeirosta torstaina 6.11 hyvin chiluttuneena ja suuntasimme Chileen. Lento tosin tyssäsi Buenos Airesissa, sillä meillä oli jälleen kerran välilasku. Tällä kertaa se oli kuitenkin lyhyt kuin kanan lento ja pelkäsimmekin ettemme kerkeä jatkolennolle. Sille kuitenkin kerkesimme ja Santiagoon saavuimme 12.30 paikallista aikaa. Rutiinin omaisesti laukkuja hakemaan ja Jussin kamat tulikin tyyliin ensimmäisten joukossa. Omaa rinkkaa en nähnyt missään. Vitsailuiden jälkeen alkoi epätoivo oikeasti iskeä, kun matto ilkeänkurisesti pysähtyi. Tiskille nyrpeää naamaa näyttämään ja Etelä-Amerikkalaiseen tapaan vastaus meni jotenkin näin: “Katsele vielä, kyllä se jossain on. Odottele vaikka seuraavaa lentoa”. Jep. Saatiin joku lappu, missä oli numero johon soitella ja kysellä laukun perään. Sinänsä oli kyllä mukava etsiä hostellia ilman rinkkaa, mutta kyllähän se ketutti. Olivat aivan varmoja, että reppu löytyisi 24h sisällä. Sen jälkeen, jollei laukkua näkyisi lentoyhtiö lähettäisi 70 dollaria, joilla taas pitaisi ostaa välttämättömät tavarat ainakin viikon ajalle! Yllä siis oli t-paita, puuvillahousut ja släbärit. No lievitystä tuskaan toi vakuutusyhtiön vastaus, että voisin hyvin mielin mennä ostamaan vaatekerran paljon suuremmalla summalla kuin tuo 70dollarilla./ Seuraavana päivänä sitten sain puhelun noin kello 17.00, että rinkka on löydetty ja se on hostellilla 19.30 jälkeen. Ok, hemmetin hyviä uutisia. Jouduin skippaamaan paikallisen telefericon päälle kiipeämisen, sillä en olisi kerennyt takaisin hostellille puoli kasiksi. Jussi lähti sitten yksin tälle pyhiinvaellukselle. Jussi tuli myös takaisin. Rinkkaa ei näkynyt. Aloin soitella puoli ysin aikaan, että missähän rinkka mahtaa vieriä? Kukaan ei vastaa, vaikka asiakaspalvelu on auki 22.00 asti. Nojoo, no harm done. Ehkä joku väärinkäsitys.Seuraavana päivänä linkkiä aeropuertolle ja kukaan ei vastaa. Kahentoista aikaa sieltä soittaa joku tsubu, että rinkka oli tullut takaisin kentälle, koska en asunut antamassani hostellissa. TÄÄH?!? Hieman kyselyä ja täällä ei ollut kukaan käynyt edes kysymässä mitään. Rinkka kuitenkin luvattiin toimittaa klo 14-15 välillä. 18.30 Jussi sanoo naama virneessä, että käytkö hakemassa laukkus tosta respasta. Hieman pihalla tilanteesta alan kattella, onko mitään viety. Mukava aloitus oli huomata, että tyyliin kaikki elektroniikka on hävinnyt ja hieman vaatteita. Elektroniikan ymmärrän kyllä, mutta siis paitoja?? Mitä ihmettä? Ilmoja koristi suomen kielen sulosointuisimmat ärräpäät. Rinkan tuonut pablokin hiffasi viimeistään tässä vaiheessa, että kaikki ei ollut kohallaan. Puhelua konttorille ja fiilis oli mahtava, kun luuri lyötiin korvaan ja sen jälkeen ei saatu yhteyttä. Infona siis, että reppu oli kadoksissa sen 54h. Nojoo, sen kummemmin asiasta jaarittelematta: eihän tää nyt ihan ole menny, ku leffoissa.. Eipä tässä mitään kroisoksia olla, mutta joku roti kuitenkin!/Santiagossa siis budjaillaan, tarkalleen Plaza de Armaan laidalla aukion nimeä kantavalla hostellilla. Nopean laskutoimituksen mukaan ollaan oltu tässä samassa paikassa jo 5 yötä ja ei olla sitten tehty yhtään mitään ! Lukuunottamatta siis Jussin ultimate Teleferico maratoonia ja paikallisen korkeasaaren visiittiiä. Apinoita nähään hostellissa tarpeeksi (pari hjollantilaista nörttiä) ja parin kuukauden päästä ihan luonnossa (siis niitä oikeita). Ja käytiin me koittamassa, jos olisi kuppi maistunu, mutta ei niin ei. Jammin Club- niminen alkoholia tarjoava luola oli kyllä utuisen mainio, mutta väsymys vei tonttiin liian aikaisin. Naurettavaa. Ai niin, ollaan me aurinkoakin ainakin saatu. Ulkona siis viihdytty kohtalaisen hyvin kuitenkin. Ilmat ollu meijän puolella, nimittäin pilvetön taivas ja helvetilliset 27astetta lämmintä. Infernaalisen tuosta tekee tämä betonin määrä, mukulakivillä kävelyyn tarvitsisi fakiirin tutkinnon. Niin kuuma ja kuiva tuolla on. Oli miten oli, niin hyvin apaattista on toiminta ollut verrattuna ihan mihin tahansa.Tänään tosin piti lähteä rannalle Valparaison läheisyyteen, mutta Jussin flunssa/kuume/oloilu jätti meidät tänne mätänemään. Saamattomuudella ei siis ole jalansijaa meidän seurassa! Olosuhteiden uhreja tässä vaan ollaan. Jos torstaina vaihtaisi vaikka hostellia, ihan vaan vaihtelevaisuuden vuoksi./Rahaa tää paikka syö, ku himoläski mäkkärissä. Yö hostellissa 12taalaa ja mätöt vaihtelee reilusta 3e:sta 10:een. Hyvii mäsäytys paikkojaki on vaikea tästä lähiympäristöstä havaita ja jos niitä löytyy, niin pihvit viedään lautaselta. Kohtuu törkeitä ovat nuo nälkäiset lapset täällä. Jussilta olisi lähtenyt sirlon steakki, ellei kung-fu olisi ollut hallussa. Sämpylän se pirulainen kuitenkin pääsi ryöväämään. Minkäänlaista ruokakauppaa ei viiden päivän aikana olla edes löydetty, eli nuudeliakaan ei olla päästy vääntään! En tiedä sitten mikä paasto täällä on meneillään, mutta ainakin meillä maha kurnii kokoajan. Onneksi 50m ovelta on Amerikan, tarkalleen Kentucyn lahja friteeratun kanan ystäville. God bless America! En tänne kyllä kulinaarimatkalle tulisi, sellasta höttöä eteen on laitettu, kun sitä on jostain haalinut. Viinit on sitten asia erikseen, mutta niistä ei tietoa ole niin ollaanpa hiljaa./Ensimmäistä kertaa tällä matkalla tuntuu, että arki on pamahtanut kuin märkärätti vasten naamaa. Päivät noudattaa samaa linjaa ja ollaan jopa uusi Bondi käyty yytsimässä ajantuhonta mielessä! Nyt taas varmaan ne villasukat siellä kotikammareissa pyörii, kuin tasmaanian tuholainen Loony Toonsseissa. Näin nyt asia vain on./Yksi, mikä on jäänyt nakertamaan mielen syövereitä on lähialuiden vuorien laskukauden loppuminen pari hassua päivää aikaisemmin, kuin tänne päästiin. Kelailtiin jo, että päästäisiin kevät hangille leikkimään, mutta matto vedettiin jalkojen alta kylmästi. Olisi taas ollu vyön alla jotain, mitä moni ei voi sanoa tehneensä. Laskeminen Andeilla. Noh, jätetään se ensi kertaan./ Eikai tässä sen kummempia, Uutta- Seelantia odotellessa./ Lämpimin terveisin, Jesse & Jussi/ ps. tekstin jaksoitus kusee jotenkin, niin kautta-merkki nyt saa kuvata kappalejakoa.

Terveppä terve taas parin minuutin jälkeen!

Taas ollaan takaisin sivistyksessä pienen viidakkoexpeditionin jälkeen. Lähdettiin tosiaan torstaina 30.10 austraalialaisen Stephenin ja etelä-afrikkalaisen Alexanderin kanssa kohti Jungle Beach nimistä mestaa. Napattiin aamulla dösä kohti mestoja ja matka kesti noin 1,5 tuntia. Vieläkään ei ole hajua että mihin ilmansuuntaan mentiin, mutta se lienee toisarvoista. Jäätiin pois jossain kylässä, josta ei jäänyt muuta käteen kuin infernaalinen hiki. Elohopea pomppi jossain 34-36 välillä. Sieltä jatkettiin toisella bussilla kohti lopullista päämäärää. Stephenin tarkkaavaisen tähystyksen ansiosta osattiin jäädä oikeassa kohtaa pois. Kohtuu Norjassa jäätiin kyllä pois, kun ei ollut mitään kylttejäkään joiden avulla suunnistaa. Itse paikka vaikutti hyvältä, kun koski vieressä solisi ja vesiputous pauhasi. Oikea majatalo lopulta löytyi ja isäntäväki olikin tohkeissaan vastassa. Jungle Beach on Jenkki/Brassi äijän pitämä majatalo keskellä ei mitään. Anthony on kova ecoheebo ja meillä suomessa häntä voitaisi kutsua vaikka puunhalaajaksi. Hän tekee duunia ympäristön hyväksi ja luennoi aiheesta myös innokkaasti gringoille. Vaikka itse matkaammekin ympäristöä kuormittaen, kunnioitamme tämän kaltaisia heeboja, jotka tekevät tärkeää duunia maapallomme hyväksi.

Ensimmäinen päivä mestoilla meni oikeastaan ihmetellessä luontoa, sillä se oli suht yyberiä. Ei paljon havupuita näkynyt ja elukatkin oli suoraan Avarasta Luonnosta. Esimerkiksi kämmenenkokoiset hämähäkit, jotka chilautteli lähikivikoissa aurinkoa ottaen. JA, vaikka emme kyseistä otusta nähnytkään, niin paikalla on kuuleman mukaan 80KILOISIA JYRSIJÖITÄ!!! Niiden sukulaisia Perussa nauttineena päätimme olla tapaamatta näitä veikkoja sen enempää. Anthony näytti kyllä tälläisen luurangon ja selkäranka vastasi pienen ihmisen tukirankaa. Huhhuh!

Seuraavana päivänä mentiin porukalla vesiputoukselle, joka oli noin tunnin kävelymatkan päässä viidakossa. Reitti sinne ei ollut kyllä millekkään hienohelmoille ja pisti vähän mietityttämään kun kahlas siel suht tuuheessa kasvustossa sandaalit ja shortsit jalassa et mitäköhän otuksii täältä oikeen löytyykään. Taivalluksen palkitsi kuitenkin suht päräyttävä veden solistaja alias vesiputous. Pakolliset huljutukset tehtiin vesiputouksen alla ja hyvältähän se kylmä vesi tuntui. Ainakin raikasta vodaa riitti, suoraan viidakon ytimestä. Kusiset sämpylät imettiin huiviin ennenkuin lähettiin ravaamaan takaisin kohti “kotia.” Oli vielä mentävä huuhtomaan paluumatkan kikkomanitc koskeen. Siellä oli naru lyöty joen poikki, ettei virta vie mukanaa. Surffaamista koskessa myös kokeiltiin, mutta se oli suomipojille liikaa muutamien aaltojen kokemuksella. Illalla nukkumaan ja kuumotukset pieneliöitä kohtaan oli suurehkot. Gekot katossa kyllä hoiteli hommiaan hyvin, mutta ötököitsijöitä oli yksinkertaisesti liikaa. Meikäläinen jätti moskiittoverkon ihan normaalisti Rion hostellille ja Jussi nohevana kuorsasi permitriinillä vuoratussa linnassaan hyvin, eli muisti ottaa mukaan verkon.

Lauantai päivään herättiin, vaikka pikkunilviäiset yrittivät viedä unia käyttämällä vartaloani jalkakäytävänä. Päivä pyhitettiin jumittelulle ja SAUNOMISELLE! Anthony oli kyhännyt höyrysaunan keskelle sademetsää! Siinä oli Suomipojilla montut auki, kun herra tämän meille kertoi. Illalla jouduimme nöyrtymään pullon edessä, kun tilanne teki varkaan ja tarjouduimme jakamaan kallisarvoisen lastimme muukalaisten kanssa. Kyseessä on vain parhaista aineosista valmistettu suomalainen Leijona Viina, jonka kaverit Suomesta mukaan laittoivat. Tätä ja muutamaa lavaa paikallista keittoa kulutimme illamme aikana ja hauskaa riitti. Sunnuntain pyhitettimme raamatun arvoja noudattaen levyttelylle, mutta ilmojen meitä suosiessa päätimme rentoutua läheisen vesiputouksen helmoissa. Homma meni kyllä kohtuu fyysiseksi, nimittäin kaukaisten maiden herrat saivat loistoidean, että meidän pitäisi hypätä vesiputouksen päältä virtaavaan veteen. Pudotusta mietittiin tovi, jos toinenkin ja päädyimme noin viiteentoista metriin( 15m!). Haravoitiin landingzone ja ensimmäiseksi otettiin kylmät pois hyppäämällä välitasanteelta, joka oli noin 7m korkealla. Jussi jäi vielä tässä vaiheessa kuvausmiehistöön. Hyvillä mielin alas ja henkilövahingoilta säilyttiin. Pojilla jäi kuitenkin nakertamaan ylätasanne ja lähtivätkin tutkimaan mahdollisuuksia hyppyyn. Itselle riitti vielä tässä vaiheessa tämä naisten tasanne ja jätin suurteot suurmiehille. Hetken aikaa ne siellä ylhäällä arpoi ja molemmat humahti noin vajaan kolmen sekunnin vapaapudotuksen jälkeen veteen, HENGISSÄ! Tässä vaiheessa maha alkoi kurnia ja kämpille jäänyt pata spagettia siinti mieliemme syövereissä. Palatessamme möksälle ihmettelimme, mille koira haukkui etupihalla. Hyvin nopean tilanne-analyysin jälkeen havaitsimme etuoikealla jäätävän kokoisen liskon, joka punnerteli uhkaavasti koiraa kohti. Dogi siinä hetken raukkamaiseen tapaan haukkui otukselle ja tilanne päätyi Carl von Linnén nimeämättömäksi jääneen otuksen hyökkäykseen ja koiran perääntymiseen. Otus lähti meidän onneksi käpälämäkeen ja emme törmänneet siihen enään tämän jälkeen. Ahminnan jälkeen takaisin sorvin ääreen ja hetken arvonnan jälkeen päätimme kaikki mennä hyppäämään kalliolta. Alex ensimmäisenä kokeneesti alas ja meikäläisen vuoro. Reilu kaksi minuuttia kaiken mahdollisen analysointia ja tuloksena: Por que no? Suomalaisittain: Miksi ei? Alas lätisten ja adrenaliini ryöppy oli mahtava! Jään odottamaan noin kolmen viikon päässä siintävää laskuvarj… Eikun siis en mitään. Ajatus karkasi.. Jäin siis odottamaan Jussia alas ja ukko hyppäsi vastoin kaikkia odotuksia ilman 7m alkulämmittelyä kohti tuntematonta. Sweet! Steve kuvasi kaiken videolle ja toivottavasti joskus saammekin ne pätkät. Illalla taas vastaavat setit, kuin edellisenä päivänä, mutta ilman väkeviä. Viidakkorummun tahtiin myöhään yöhön asti maailman synneistä keskustellen..
Maanantaina eli tänään paukittiin takaisin kohti Rioa, neljän päivän vege-mätöillä niin suoraan kuin luoja soi meidät Bob’s burgeriin. Lihaisimmat purilaiset naamaan ja räkäiset naurut Anthonyn jeesusteluille. Lähinnä tilanne nauratti niin pirusti, ei jeesustelu. Ei meillä vegeilyä mitään vastaan ole ja hyväähän se teki syödä muutakin kuin ravintolamoskaa, mutta liha on aina lihaa.

Hieman vielä tapaamistamme herroista. Steve-O meinasi alunperin jäädä Jungle Beachille kuudeksi viikoksi tehden samalla hieman vapaaehtoistyötä Anthonya jeesien. Homma kuitenkin ilmeisesti tulee menemään, niin että hän meinaa olla siellä vielä vuoden. Aivan käsittämätöntä. Alexin piti lähteä jo perjantaina, mutta sinne sekin jäi. Kohtuullisen koukuttava paikka siis. Poikia tuli kyllä samantien ikävä, no homo, sillä juttu luisti ja kerrottavaa riitti puolin ja toisin. Alexiin ehkä vielä törmäänkin, sillä hän lupasi majoittaa meidät ja kaverimme 2010 fudiksen MM:ien ajaksi Cape Townissa. Stephenistä en niinkään tiedä, mutta kaikkihan on mahdollista. Suomalaiset neidot häntä ainakin kiinnosti, varautukaa siis..

Nyt mieli on virkeä tuon rentouttavan jungle reissun jälkeen. Tsekkasimme sään ja lähipäiviksi luvattu pelkkää myrskyä, joten haikein mielin kohti seuraavia seikkailuja. Tässä tapauksessa se tarkoittaa Santiagoa ja Chileä. Sinne sujahdamme lentokenttäveroja peläten todennäköisesti torstaina. Brasseista siis tähän mennessä todella hyvä maku suussa ja reggaen tahtiin tätä kirjoittaessa allekirjoittaneella ja viidakon ykällä Jussilla on kaikki mainiosti.

Päivän kappale: The Black Seeds - Cool Me Down
Terveisin,
Pojat

Noniin, hieman on kertynyt blastattavaa. Anyway..

Morjesta pöytään!

Taas täytyy palata ajassa hiukan taaksepäin, että pysytte päivettyneinä. Tai siis päivittyneinä..

Tarkoitus oli lähteä käymään Uruguayissa viime viikon perjantaina, mutta todettiin sen olevan aivan liian kallis-setti meille. Ei kuitenkaan ajateltu jäädä Buenos Airesiin sen pidemmäksi aikaa, niin päätettiin lähteä Tigreen. Itsellä ei nyt tavallaan ole hajua, onko se kaupungin osa BA:ssa vai erillinen kaupunki. Junalla sinne mentiin ja matka kesti about 35-45min. Jussi oli Lonely Planetista lukenut paikasta ja sen suistoista, joiden ansiosta paikkaa kutsutaan Deltaksi. Kamat hostelliin ja menoks. Lähdettiin katteleen paikkaa jokilaivalla, joka oli mallia massaturisti. Ei niin hyvä vaihtoehto, mutta muuta ei ollut tarjolla. Paikallisten käyttämät jokitaksit oli lakossa. No ei sentään, vaan päivä oli jo heillä pulkassa, joten tyydyimme tähän ei niin miellyttävään vaihtoehtoon. Anyway, nähtiin suistot ja muistot weikkauksesta (huom. lue Wakeboard) nousi pintaan. Jossain on taas päästävä narun päähän! Ja tulipahan selväksi, missä vietän eläketalveni. Suisto oli täynnä makeita taloja, jokaisen pihassa vetovene yms. Sweet! Hyvin nukutun yön jälkeen kamat (jälleen!) niskaan ja juna-asemalle. Liput Buenosii ja kyselee hostelleja. Lauantaina tarjonta ei tunnetusti päätä huimaa, mutta saatiin kuitenkin hyviltä mestoilta oma osamme dormia. Huoneessa oli 42-vuotias brittimies, joka oli maailmaa nähnyt aikalailla. Tässä vaiheessa alkoi hiffaamaan, että ollaan niin lastenkengissä tässä hommassa kuin vaan voidaan olla. Heebo oli esimerkiksi käynyt Devils Islandilla, joka on tuttu Papillon leffasta. Se oli jossain päin French Guineaa ja itse maantiedosta C:n saaneena ei ole käytännössä mitään käsitystä, missä mestat sijaitsee. Samalla itse ainakin aloin miettimään mitä matkustaminen aiheuttaa ihmiselle fyysisesti, sillä ukko näytti lähinnä 50vuotiaalta, tiukan tänärin ansiosta. Herra näytti myös passikuvaansa, joka oli otettu 14kk sitten ennen reissuun lähtöä ja hän ei näyttänyt päivääkään kolmeakymmentä vanhemmalta siinä. Kai ”irtolaisuudella” on omat vaikutuksensa..

Nyt mentiin jo aika diipeille alueille ja pysytään hetki ainakin pois niiltä huudeilta. Sunnuntai aamuna otettiin taksi kentälle ja oli paljon rauhallisempi olo, kuin sikaniskapablon kyydissä. Tosin tällä herralla oli ollut pitkä yö takana ja se vaikutti ukon suorituskykyyn. Meinas espanjankielen phraasit loppua kesken, kun koitettiin pitää äijää hereillä. Kasi kaistanen valtatie meinasi loppua leveydeltä kesken, kun taxi-tero koitti linjoja.

Päästiin Brasseihin ja tarkalleen Rio de Janeiron kansainväliselle kentälle jossain yhden aikaan päivällä. Jaettiin taksi kahden saksalaisen kanssa ja päästiinkin ihan kohtuu halvalla ennalta tiedustellulle hostellille. Tällä kertaa perusmurjut jätettiin omaan arvoonsa ja kuvat paikasta nähtyämme päätettiin, että tuonne oli päästävä. Stone of the Beach- niminen hostelli pari korttelia ehkäpä maailman kuuluisimmalta biitsiltä, Copacabanalta. Punkat 14 sängyn dormista ja yläkertaan: Baari, palju, jossa hemmetin lämmintä vettä ja rentoa musiikkia. www.stoneofabeach.com, kattokaa ite. Ei kuitenkaan vielä jääty märehtimään sinne, vaan suunnattiin rannalle, kun ilma suosi meitä. Vaatimattomat +29 celsius astetta ja pilvetön taivas. Sunnuntaipäivä ja ehkä Lahden asukkaiden verran jengiä tällä yhdellä rannalla. Huh! Takas hostellille ja rentoutumaan kaikesta kolmenviikon pyörimisestä. Tutustuttiin yhteen seurueeseen, joka koostui irlantilaisesta pariskunnasta, irlantilais-australiaisista veljeksistä ja Uus-seelantilaisesta pariskunnasta. Ilta muotoituikin loppujenlopuksi kohtuullisen nestepitoiseksi, kun toinen veljeksistä Steve halusi oppia suomalaisia juomapelejä. Opetin tälle ja eräälle nuorelle brittipariskunnalle Pasasen nuoremmalta veljeltä opitun pelin ja pilkku yläkerrassa tuli kohtuu nopeasti. Jussi hävisi nukkumaan jossain vaiheessa ja me Steven kanssa jatkettiin vielä muutama tunti kadulla shaibaa jauhaen. Käteen jäi jäätävä darra, törkeen paljon oogee paikkoja ausseissa ja uudessa-seelannissa. Maanantai aamuna noustiin jo kymmenen tienoon, jolloin ei vielä ihan oltu Lontoon maratooni kunnossa. Turnee eilen tutuksi tulleen seurueen kanssa kristus patsaalle ja takasin. Itse patsas oli tietty makee, mutta kärsi samasta illuusiosta kuin vapauden patsas nykissä. Näyttää pirun isolta, mutta todellisuudessa ei sen kummoisempi nysä. Nyt varmaan nunnien sukat pyörii jaloissa, koska sanoin Jeesusta esittävää patsasta nysäksi, mutta se ei vaan säväyttänyt millään tavalla. Itse maisemat oli kyllä jäätävät ja kaupunki on aivan sairaan kokonen. Muita turisteja aivan sairaan paljon ja siitä johtuen ei paikalla kauaa viihdytty.

Nyt on tiistai varmaankin ja lämmintä se +25, pilvistä tosin. Aluksi meidän piti olla noin viikko tässä hostellissa ja tämän jälkeen siirtyä Ipanema rannan läheisyyteen, mutta tähän tulikin muutos. Päätettiin vastata myöntävästi tämän sekamelska-seurueen kutsuun lähteä viidakkoon. Ei todellakaan syvälle, vaan ainoastaan parin tunnin dösämatkan päähän Jungle Beach, nimiseen paikkaan. Tyypit olivat jo suunnilleen viikon siellä ollut, mutta osa jengistä lähtee takaisin, koska paikka on kuulemma niin hieno. Tosin Uus- Seelantilainen pariskunta lähtee Kanadaan hiihtopummimaan vuodeksi.

Paljon olisi vielä kerrottavaa, mutta yksinkertaisesti ei vain jaksa näppäillä koneen äärellä kokopäivää. Sen kuitenkin vielä mainitsen, että näinä muutamana päivänä on oppinu tajuamaan, että tää meijän reissu vastaa lähinnä Tallinan matkaa. Esim. Steve on syntynyt Irlannissa, muuttanut junnuna Ausseihin ja aloittanut opiskelut siellä. Sitten tien päälle eka jenkkeihin puoleks vuodeks pyörimään. Massien loputtua broidin luo Dublinii ,pari vuotta raksalla duunissa ja nyt pyöriny 3kk Etelä- Amerikan mantereella. Vuoden päästä suunnilleen takasin Australiaan, kuhan kerkee viidakosta Bolivian ja Columbian lähtee takas Jenkkeihin. Touri jäi viimeksi kuulemma liian pieneksi: Auto Losista, etelävaltioiden kautta Floridaan. Tällä kertaa uus kiesi losista ja pohjoisvaltioiden kautta New Yorkkii. Vaihtoehto perus 8-16 duunille.

Ei muutakun Chao!

Terveisin,

Jesse & Jussi